Vanhanaikaisen tunnustuksia

Olen vanhanaikainen. Se on mielestäni palkitsevaa. Vanhanaikaisuuteni ilmenee, ironista kyllä ammattini huomioon ottaen, ennen muuta suhteessani tiedonvälitykseen.

Minusta on hienoa tarttua kirjaan - tiedättehän sellaiseen neliskanttiseen paperiseen esineeseen - ja lukea iltamyöhään niin että hiljaisuuden katkaisee vain kääntyvän sivun hienonhieno kahina.
Vanhanaikaisuuteni syytä on varmaan sekin, että minulle tuottaaa tyydytystä etsiä tietoa kirjahyllymme teoksista. Minulle ei edelleenkään tule ensimmäisenä mieleen googlettaa, jos haluan tietää muinaisista kelteistä, samurai-kulttuurista tai Olavi Paavolaisen kirjallisesta tuotannosta. Löydän omasta mielestäni perustellummat ja luotettavammat vastaukset näihin aiheisiin ja lukemattomiin muihin kysymyksiin kirjoista, joita omistan.

Vanhanaikaisena vieroksun suurinta osaa median teknisistä innovaatioista ja palveluista.
Tykkään katsoa televisiosta ohjelmia niiden lähetysaikaan. En halua poimia suupaloja ohjelmatarjonnasta netistä. Se on samaa kuin täyttäisi massunsa karamelleillä. Tulee etova olo.
Minulle sopii mainiosti se, että sähköisillä uutisilla on tietyt lähetysajat tv- ja radiokanavilla. En koskaan lue uutisia netistä. Miksi lukisin? Uutiset ovat keinotekoisesti tuotettua todellisuutta, jota ilman voi vallan mainiosti olla tunnin, kaksi, tai kaksikymmentäneljä tuntia. Todellisuus ei siitä muuksi muutu, uutisvirran sisältö vain vaihtuu.

Nykyään, kun työpäiväni sallivat minun olla kotona ennen viittä iltapäivällä (mitä ylellisyyttä päätoimittajavuosiini verrattuna!), nautin, kun saan istua Agatha Christien 1920- ja 1930-lukujen murhamysteerien ääreen arki-iltaisin.
Hercule Poirot ja hänen harmaat aivosolunsa - mon Dieu, mitä mannaa minun aivokopalleni. Epookki on kohdallaan, brittinäyttelijät osaavat asiansa ja mieltä kutkuttaa yrittää ratkoa rikosta kilpaa mestarietsivän kanssa.
Murhatarinat eivät Christietä lukuunottamatta ole suosikkejani. Nykydekkareita en lue lainkaan, niin vanhanaikainen olen. Minua tympivät dna-tutkimukset ja tietotekniikan avulla piirretyt rikollisten naamataulut ja luonneprofiilit, joihin amerikkalaisten poliisisarjojen käänteet perustuvat.

Vanhanaikaisuuteni pelastaa minulle paljon aikaa muuhun television katselulta.
Häveliäänä ihmisenä en pidä tosi-tv:n nolostuttavista käänteistä ja kavahdan sosiaalipornoa tihkuvia jimiläisiä dokumentteja.
Tunnen liian ankaraa myötähäpeää, jos yritän seurata yhtäkään suomalaista talk-show'ta. Arto Nyberg tuo mieleeni Tintin, inhoamani sarjakuvasankarin. Koska suomalaisten talk-show-ohjelmien kuningas on mielestäni säälittävä, minun ei tarvinne kertoa, mitä mieltä olen vaikkapa Maria Veitolasta.
Lauantai-iltojen Avara luonto on tosin vahva haastaja kirjallisuudelle, samoin jotkin Teeman lähettämät dokumentit ja elokuvat, mutta, luojalle kiitos, mitään muuta tolkullista toosasta ei juuri tulekaan, jollei sitten mukaan lueta niitä harvoja ajankohtaisohjelmia, joissa ruoditaan yhteiskunnan epäkohtia ja vallanpitäjien edesottamuksia.

Kiitos Yleisradion johtajan vaihtamisen, nämäkin mädännäisyyksiä ja homeisia lautakasoja tonkineet journalistiset saavutukset jäänevät pois ohjelmistosta viimeistään kevään koitettua.
Nokialainen johtamistapa on tunnetusti epäreilu, eikä Lauri Kivinen muunlaiseen johtamiseen ole tutustunutkaan. Niinpä oletan, että itsenäisesti ajattelevat, tutkivat journalistit eivät jatkossa Ylessä kukkoile.
Verovaroin ylläpidetyssä Ylessäkin, monien suomalaisten mediatalojen tapaan, annettaneen lopullisesti voima ja valta ylempiä pomojaan nuoleskeleville tyypeille, joille journalismi on synonyymi ohjelma-ajan halpahintaiselle täyttämiselle.

Huoleni Yleisradion tulevaisuudesta on mielestäni perusteltu ja oikeutettu. Olenhan verrattain vähällä ruokinnalla tyydytetty ja silti tv-lupamaksuni aina kiltisti pulittanut kansalainen. Valitettavasti Ylen nykyisessäkin menossa on arvostelemisen aihetta: minulta on viety perjantai-iltojen ilo. Yleisradio truuttaa joitain tylsästi kuvitettuja ja kehnosti selostettuja "olumpialaisia" - ja minun on pärjättävä ilman Sopranoksia.

Eikös se ole vähän vanhanaikaista, että urheiluksi kutsuttu dopingkisailua pakkosyötetään Ylen kanavilta?