torstai 4. helmikuuta 2010

Ongelmia ei pidä piilottaa

Kiitos niin kommenttejaan blogisivulle lähettäneille kuin teksteistäni suoraa palautetta antaneille.
Eniten keskustelua on tähän asti herättänyt pohdiskelu Punkaharjua vaivaavasta "työntövoimasta".
Punkaharjun maine koulukuntana on varmasti hyvä, ja nyt kun kuntaan pian avataan uusi päiväkoti keskustaan, koulukeskuksen naapuriin, niin päivähoito ottaa taas askeleita eteenpäin.

Kaikki ei kuitenkaan ole parhain päin kunnista kauneimpiin kuuluvassa nuorten kasvuympäristöä ajatellen. Punkaharjulla on viime vuosina jouduttu kohtaamaan sosiaalisista ongelmista pahimpiin kuuluva ilmiö: huumeidenkäyttäjiä ja huumausaineiden välittäjiä ja kauppaajia on omasta takaa, naapurikaupunkiin ei tarvitse mennä törmätäkseen huumeongelmaan.
Amfetamiinia, sen johdannaisia, mutta myös muita huumeita on ollut täkäläisillä markkinoilla.
Asiasta on käyty keskusteluja ja huumetilanteesta on pidetty valveilla mm. yläkoulun oppilaiden vanhempia.
Huumeongelmat eivät poistu vaikenemalla, siksi avoimuus ja keskustelu ovat aivan paikallaan. Kyse ei ole mistään mustamaalauksesta tai kunnan brändin tahraamisesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! On mukava saada palautetta blogiteksteistä, mutta muistathan kirjoittaa napakasti! Nimettömänäkin voit kommenttisi jättää, valitse tällöin lähettäjäksi "anonyymi". Tällöin ei kuitenkaan kannata suistua herjailuun. Tahdittomuus on hölmöä.
Tekninen neuvo: kun olet kirjoittanut kommenttisi, valitse "esikatselu". Järjestelmä pyytää tämän jälkeen Sinua tunnistamaan näytössä näkyvän, vaihtuvan sanavahvistuksen, joka varmentaa sen, että viestin lähettäjänä on lukutaitoinen ihminen, ei konekielinen roskapostiohjelma. Kun olet koodiston kirjoittanut näyttöön, voit lähettää viestisi!