tiistai 24. toukokuuta 2011

Kumpi hajoaa ensin - EU vai Sosteri?

Väärin kysytty, mutta helposti vastattu. Uskottavuus on karissut jo kummaltakin. Rahapula riivaa sekä Eurooppaa että piskuista sairaanhoitopiiriämme. Kumpikin on siis jo nyt hajoamistilassa.

Kysymys vaikuttanee kornilta senkin vuoksi, että monikaan ei nähne mitään yhtymäkohtia itäsavolaisen sairaanhoitopiirin ja liki koko Euroopan kattavan byrokraattisen mammutin välillä.

Yksi yhteinen nimmittäjä on ilmeinen. Sosterin hajoaminen symboloi julkisten palvelujen alamäen vauhtia ja EU taas on sinetöimässä finanssijärjestelyillään bisneksen tunkeutumisen kaikkien kansalaisten elämänpiiriin kehdosta hautaan.

Helena Puonti puolustaa Itukassa Sosterin ylläpitämää hyvän hoidon sairaalaa. Kaikki kunnia Puontille, mutta hänen lisäkseen en tiedä kovinkaan monta lääkäriä, joka olisi kautta aikain niittänyt myönteistä mainetta ja kiistämätöntä kunniaa Savonlinnan keskussairaalan palveluksessa. Suurimmasta osasta parantajia korviini ei ole kantautunut sen enempää hyvää kuin huonoakaan, mutta Savonlinnan keskussairaalan maine on vanhastaan kehno. Osa paikallisväestöstä pelkää enemmän sairaalaan menemistä kuin sairastumista.

Ennustan, että Sosterin lakkautuessa Savonlinnan keskussairaalasta tulee pienehkö aluesairaala hyvin varusteltuine vuodeosastoineen. Niin paljon kuin tätä Punkaharjun kunnanjohtaja Sami Sulkon esitystä nyt kauhistellaankin, niin mikä on vaihtoehto? Sairaalapalvelujen myynti maksukykyisille venäläisille? Miksi nämä tulisivat juuri Savonlinnaan operoitaviksi? Eivät ainakaan keskussairaalan maineen houkuttelemina.

Olisiko erikoissairaanhoidon siirtyminen kauemmaksi sitten suuri menetys? Välimatkoihin tai tunnesiteisiin ei pidä vedota, kun puntaroidaan erikoissairaanhoidon sijoittumista. Kun ihminen on todella sairas, ei ole niin väliä, onko kotiin pitkä vai lyhyt matka, kun ei sinne ole kuitenkaan menemistä. Pääasia on, että verovaroin turvattu hoito on parasta mahdollista.

Jos vielä joku parahtaa "synnytysten" viemisestä liian kauas, mikäli ne esimerkiksi Etelä-Savossa keskitettäisiin Savonlinnaan tai vastavuoroisesti Mikkeliin, niin miettiköön kaksi kertaa. Suurempi vaara kuin tunnin pitemmästä reissusta synnyttämään koituu siitä, ettei sairaalassa ole riittävää osaamista hädän tullen. En ole itse eläessäni ollut mistään julkiselle terveydenhoidolle niin kiitollinen kuin siitä, että aikanani pääsin synnyttämään "kauas" Kuopioon, vaikka lähin synnytyssairaala sijaitsi puolen kilometrin päässä kotoa.

Suurin menetys keskussairaalan alasajossa syntyisi siitä, että yksityispraktiikoilta häviäisi erikoislääkäreitä, niitä tohtoreita, jotka nyt sairaalavuorojen ohella pitävät yksityisvastaanottoa savonlinnalaisissa lääkärikeskuksissa. Heidän palveluihinsa on nykyisinkin varaa lähinnä vain hyvin toimeentulevilla kansalaisilla. Heidän porunsa kuuluu tunnetusti kauas, joten keskussairaalaa pidettäneen hengityskoneessa niin pitkään kuin mahdollista.

EU taasen potee sellaista hivutustautia, etteivät sitä taida pelasta enää mitkään poppakonstit. Niihin kyllä turvauduttaneen vielä jokunen vuosi uusliberaalien voimien johdolla. Sitten kun kaikkien maiden julkiset palvelut on saatu ajetuksi maanrakoon tai yksityistettyä ja pörssiyhtiöitettyä sekä kansalliset (luonnon)rikkaudet ryövättyä ylikansallisten puljujen haltuun, voidaan EU lakkauttaa. Siihen mennessä Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on jo kansainvälisten sijoittajayhtiöiden omistamien ketjujen monopolisoima - jollemme pidä varaamme.

Sosteri siis hajoaa ensin liitoksistaan, EU hieman myöhemmin. Molemmat olivat alunperinkin rakenteina tuhoon tuomittuja, toinen liian pieni, toinen liian suuri. Molempien takuumiehille ja -naisille tekee hirmuisen kipeää myöntää, ettei homma pysynyt hanskassa.

- - -

P.S.Euroopan Unionin tutinatauti on tarttunut jo Kansainväliseen valuuttarahastoon. IMF:n ranskalaisen pääjohtajan seksisekoilut Yhdysvalloissa kertovat paljon vanhan mantereen turmeltuneisuudesta. Täällä on totuttu ajattelemaan, että valta pyhittää kaikki keinot ja kaikenlaisen käyttäytymisen - oli kyse viriilin pääjohtajan hetken mielihaluista tai EU:n reunavaltioiden kansallisvarallisuuden syytämisestä finanssimaailman pohjattomaan pötsiin.

P.P.S. Kaikki kunnia Portugalin ja Kreikan työläisille sekä Espanjan nuorille, jotka ovat asettuneet vastustamaan mätää maailmaa. Meillä Suomessa käytiin sovittelevasti vaaliuurnilla ja osoitettiin hillitysti mieltä, turhaan. Kompromissihallitus on tekeillä. Köyhät ja kipeät saanevat jatkossakin tyytyä osaansa.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Hikipajat ja paperilehden kuolema

Paperilehtien aika alkaa olla ohi. Muutaman vuoden päästä niiden parissa lähinnä retroillaan vanhusten palvelutaloissa.

Paperisia sanomalehtiä ei siirrä historiaan se, että Internet on olemassa, eivät läppäritkään, eivätkä häkkärä-väkkärä-mobiililaitteet. Syy on iPadin - ja sitä kopioivien tablet-tietokoneiden, jotka toimivat mm. mainoina lukulaitteina ja julkaisualustoina sen lisäksi, että niillä voi tehdä kaikkea muutakin taivaan ja maan väliltä. Huussipaperin korvikkeeksi niistä ei tosin ole, eikä kalankääreeksi, mutta kaikkeahan ei voi saada samassa paketissa.

En mainosta iPadia siitä syystä, että saisin rojalteja. Minulla ei ole tällä hetkellä edes varaa ihanuuteen. Mutta haaveilen, että olisi. En ole nähnyt tai pidellyt hyppysissäni käyttäjäänsä iPadia paremmin kohtelevaa ja ymmärtävää elektronista vempelettä. Se oli kiintymystä ensi silmäyksellä, rakkautta ensi kosketuksella, kun työkaveri lainasi uutta iPadiaan ihmeltetäväkseni.Paljon sanottu, kun ottaa huomioon, että en todellakaan hypetä teknologiaa.

Syystäkin olin järkyttynyt, kun luin tällä viikolla Hesarista, että Apple on yhtä roistomainen kuin kaikki muutkin elektroniikkavalmistajat ja teettää Kiinassa orjamaisissa oloissa surkealla palkalla alihankkijoillaan loistavia tuotteitaan.

Milloin saamme reilun kaupan elektroniikkaa kauppoihin? Olisin valmis maksamaan toisen mokoman uudesta iPadistani, jos sen tuotannossa olisi otettu huomioon työntekijöiden hyvinvointi ja ympäristön saastumisen estämiseksi olisi tehty voitava - olkoonkin, ettei minulla juuri nyt ole varaa edes nykyhintaisiin iPadin hikipajaversioihin. Luulen, että maailmassa asustaa iso joukko ihmisiä, joille tuotteen hintaa tärkeämpää olisi tieto siitä, ettei sen valmistus polje kenenkään ihmisoikeuksia.

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Puhelias vapaamatkustaja

Moni säälittelee minua. Miten saat iltasi kulumaan ypöyksin kämpillä, kaukana perheestä ja viihdevirityksistä? Minulla ei näet ole töllötintä täällä Lappeenrannassa. Vain retroradio ja läppäri pitävät yhteyksiä yllä ulkomaailmaan.

Mutta minullapa on ikioma kaveri, joka äityy eritoten iltaisin ja yöaikaan hyvin puheliaaksi. Se murisee, naukuu, kurahtelee ja vääntyilee minkä kerkiää. Se Jokin asustaa suolenmutkassani vasemmalla puolen maallista majaani. Vain kerran se on näiden kuukausien aikana eksynyt oikealla puolen kehoa.

Älkää nyt luulko, että olen tullut vainoharhaiseksi tai luulotautiseksi. Kuulun vain mitä ilmeisimmin siihen kasvavaan joukkoon suomalaisia, joilla on epämääräisiä vatsavaivoja, ruoka-aineallergioita ja yliherkkyyksiä. Kun olen työpaikkani kahvitauoilla kuulostellut ihmisten oireilua niin vatsannipistyksistä, turvotuksista, poltteista ja närästyksistä on tullut yhden sun toisen kansalaisen arkipäivää.

En haluaisi olla ilonpilaaja, mutta ennustan, että yhä useammalle käy niin kuin meikätytölle, herkkävatsaiselle otukselle, kävi jo aikaa sitten. Vatsa määrää mitä syön, ei niinkään kukkaro tai mieliteot, mainonnasta puhumattakaan. Itse olen ollut tosin tyytyväinen, kun olen joutunut jo vuosia sitten jättämään valtaosan teollisista valmisruoista tyyten pois ruokalistalta yksistään jo siitä syystä, että ne närästävät riivatusti. Toisaalta epäilen vahvasti, että juuri ruoan teollinen prosessointi saa suomalaisten massut ja aineenvaihdunnan sekaisin ja pullauttaa allergiat, intoleranssit ja muut vitsaukset kukoistukseen.

Teollista mössöä on toisaalta vaikea välttää kokonaan, jos ei ihan puritaaniksi herkeä. Tänäänkin mässytin töissä työkaverin kahvipöytään kiikuttamaa Daim-kakkua, kun se maistui syntisen rasvaiselle ja makealle. En tohtinut katsoa tuoteselostetta, mitä lie höttöä ollutkaan oikeasti...

Mutta palatakseni puheliaaseen kaveriini, joka ei muuten ollut Daim-kakusta moksiskaan, mutta auta varjele, kun pistelin nyt illan tullen poskeeni lautasellisen puuroa ja pari hedelmää... silloin alkoi iloinen haastelu. Niin siis, tämä vapaamatkustaja ilmaantui vaivoikseni (vai pitäisikö olla vain kiitollinen puheseurasta ja todeta "kumppanikseni"?) kohtapuoliin sen jälkeen, kun olin muuttanut arkiviikoiksi työn perässä Lappeen kaupunkiin. Ensioireet olivat tosin orastavan vatsahaavan kaltaiset polttelut vatsan uumenissa, mutta kun terveyttämällä entisestään ruokavaliotani pääsin kivuista eroon, sain vastalahjaksi Sen Jonkin.

Yleensä suolenkurnahtelut viestivät nälästä, mutta tämä kaveri pitää suunsa visusti kiinni jos milloin poden näläntunnetta ja edellisestä huikopalasta on kulunut tuntisotalla. Kun sitten mätän apetta menemään, alkaa elämöinti. Olen nimennyt Sen Jonkin Olegiksi, sillä ensimmäinen epäilyni oli, että olin onnistunut sittenkin saalistamaan ameeban elimistööni viimeiseltä Pietarin-reissultani. Luultavasti Oleg ei kuitenkaan ole ameeba, onpahan vain taitava tuottamaan ameebamaisia äänteitä.

Jutut eivät Olegilta nimittäin lopu kesken. Erityisesti yöaikaan Oleg pulputtaa liki katkeamatta. Päiväsaikaan se hienotunteisesti ymmärtää olla enimmäkseen vaiti. Jos milloin sitten Olegille sattuu päivän valolla puheripuli päälle, kun itse istun palaverissa tai kokouksessa, joudun minäkin olemaan tavallista enemmän äänessä vain peittääkseni Olegin mesoamisen. Olisihan noloa kommentoida pomon esitystä vatsastapuhujan tapaan: öyhr-mryh-prr-iih.

Yhdestä ominaisuudesta olen Olegille erityisen kiitollinen. Vaikka Olegilla on välillä liikaakin sanottavaa, osaa se pitää mölyt tavallaan sisällään: ilmavaivoja se ei tuota. Minulla onkin Olegin kanssa sopimus. Niin kauan kuin se pitää näistä sisäsiisteistä tavoistaan kiinni, en lähde sitä häätämään sen enempää epämääräisin kotikonstein kuin medikaalisin keinoinkaan.

Täytyyhän yksinäisen olla kiitollinen uskolliselle juttukaverille.