Ennustuksia

Tässä jokunen paikallispoliittinen ennustus ensi vuodelle.

Keskustaryhmien hajaannus Puruveden seudun kunnissa jatkuu ja syvenee vuonna 2011. Valtapuolueen pasmat ovat paikallisesti hajallaan kuin Jokisen eväät - olkoonkin, että eduskuntavaalien edellä yritettäneen pitää yhtenäistä ilmettä yllä. Hajaannusta aiheuttavat ennen muuta kuntaliitosnatinat, mutta myös kunnallisten palvelujen keskittämisen kiroista ja siunauksista vallitsee erimielisyyttä keskustaväen kesken.

Kesälahdella rivit ovat rakoilleet jo pitkään Kiteen syliin haikailevien ja Kesälahden itsenäisyyttä puolustavien välillä. Juopa sen kuin syvenee Hellin sotkujen ja rääkkyläläisten rimpuilun mutkistaessa tilannetta.

Kerimäellä on päästy jakautumaan kahteen keskustalaisen valtuustoleiriin aikapäiviä sitten, kun osa porukasta otti ja kyllästyi vuosikausien ja -kymmenien sanelumeininkiin, jota kauniisti pakkokonsensukseksikin voisi nimittää. Talousvaikeuksissa painiskelevaa kuntaa ei kuppikuntien lukuisuus kuitenkaan auta - eikä sekään, että osa valtuutetuista haikailee liittää pitäjän Savonlinnaan, tuohon tunnetusti omat talousasiansa kaikin puolin sössineeseen naapuriin.

Punkaharjulla kuplii vielä toistaiseksi vain pinnan alla. Mitä pitempään harjupitäjän keskustaväki ähkyilee eripuraisuuttaan omassa ryhmässään, sitä ilmeisempää on, että seuraavissa vaaleissa on taas kysyntää ja nostetta mm. Punkaharju-ryhmälle. Sitoutumattomien ryhmää ei ole vielä kuopattu ikihyviksi.
Keskustan julkinen jakautuminen ex-kunnanjohtaja Pekka Nousiaiselle kuuliaisiin ja omaehtoisesti ajatteleviin voisi pelastaa jokusen valtuustopaikan. Mutta mikäli tyydytään pihisemään omassa piirissä, korjaa jokunenkin muu ryhmittymä äänisatoa seuraavissa kunnallisvaaleissa.

Hikipajoja ja palvelua

Joulun alla julistettiin talousahdinko päättyneeksi. Lama on EU-komission mukaan sivuutettu, talouskasvu taas kirimässä uralleen.

No onkos tullut kesä - paukkupakkasten keskelle, saattoi moni ajatella eurouutisia makustellessaan.

Kyse on kuitenkin enemmän EU-retoriikasta kuin todellisesta laman taittumisesta. On elvyttävää antaa toiveikas kuva taantuman runtelemille kansantalouksille ja kansalaisille. Ihmiset tarvitsevat toivoa.

Lyhytnäköistä ja ponnetonta on nähdä talouskasvu itseisarvona, johon ihmiskunnan tulevaisuus ripustautuu. Talouskasvu merkitsee yleensä materian tuhlausta, eikä välttämättä yhtään sen parempaa elämänlaatua ainakaan vähäosaisille.

Itäisen Suomen hankien keskellä ainakaan pienyrittäjät eivät ole vielä toistaiseksi päässeet osallisiksi talouden elpymisestä. Itseasiassa kuluttajat ovat tulleet entistä kitsaammiksi ja varovaisemmiksi. Pelko siitä, että Suomesta sukeutuisi palveluyhteiskunta, jossa kaikki intoutuisivat ostamaan toinen toistensa palveluja, taitaa olla turha.

Suomalaisessa istuu tee-se-itse-mentaliteetti lujassa. Suomalainen ostaa ennemmin kiinalaiset parturinsakset, korealaisen hieromatuolin ja malesialaisen jalkakylpylaitteen kuin kantaa roponsa lähimmälle kotimaiselle palveluntuottajalle ja leikkauttaa tällä hiuksensa, hierotuttaa kireät lihaksensa tai otattaa jalkahoidon. Näin suomalainen varmistaa sen, että eurot kulkeutuvat suurille kauppaketjuille ja vieraille mantereille, joissa teollisuustuotanto polkee ihmisoikeuksia ja saastuttaa ympäristöä.

Jos nyt joulun lahjapaketeista löytyi Aasian hikipajojen tuotteita, ei pidä lannistua. Kannattaa tehdä uudenvuoden lupaus: ensi vuonna suosin suomalaista - ja teen lamasta ihan oikeasti lopun.

Kuolemakin palvelee hömppää

Moni on kysynyt ja ihmetellyt, miksi olen vapaaehtoisesti hylännyt journalismin. Ystävällistä kyllä, harva on kuitenkaan ääneen todennut: "Ethän sinä muutakaan osaa - jos sitäkään".

Ihmettelin itsekin välirikkoa aikani, sitten havahduin. Kun lukijoille, tilaajille ja semminkin mediatalojen omistajille tuntuu riittävän, että toimituksissa pintaraapaistaan todellisuutta ja toimitellaan puolivillaisia, on minunkaltaiseni vanhan pierun parempi vaihtaa alaa.

"Voimme kirjoittaa turvallisesti pehmoisia ja ihmisläheisiä juttuja sekä uutisia näyttelijöistä ja laulajista." Tämä lause voisi olla suomalaisen toimittajan kuvaus työnsä nykytodellisuudesta. Lainaus kuvaa kuitenkin journalistista työtä aivan toisenlaisessa maassa ja järjestelmässä. Siinä myanmarilainen (burmalainen) toimittaja havainnollistaa liikkumatilansa sotilasjuntan hallitsemassa diktatuurissa Helsingin Sanomissa viime keskiviikkona julkaistussa jutussa.

Asioihin menevä, maailmaa ja ihmisen osaa siinä tutkaileva journalismi on semminkin äänekkäimpien ja vallakkaimpien suulla väheksyttyä ja vieroksuttua myös täällä läntisessä vapaudessa. Viihteellinen hömppä ja iloinen idioottijournalismi ovat kysyttyä tavaraa - ne jättävät vallanpitäjät rauhaan.
Ammatistaan ylpeän toimittajan tulisi kuitenkin olla yhteiskunnan heikoimpien puolella - olivat heikoimmat sitten yhteisössä milloin ketäkin: omaishoitajia, viattomia luontokappaleita, lapsia, yksinhuoltajia, vanhuksia, maahanmuuttajia, pienipalkkaisia, pienyrittäjiä, yksineläjiä, naisia, murrosikäisiä, masentuneita, sairauden tai surun murtamia, vähävaraisia. Ei heistä tarvise kirjoittaa yksistään ruikutusjuttuja, selviytymistarinoitakin on tarjolla.

Tiedän monta alan ammattilaista, jotka edelleen terhakkaasti pyristelevät viihteellistä hömppäjournalismia vastaan.
Vastaanhangoittelijat joutuvat kuitenkin toimituksissa koville: joko heidät kuormitetaan pakkopulladuuneilla tai sitten heidän ponnistelunsa mitätöidään. Tai sitten heille annetaan tehtäväksi tutkailla ajankohtaisia asioita, kansakunnan selviämisen kannalta tärkeitä teemoja, menestyvien murheita.
Mitkä aiheet ovat viime päivinä olleet kovan journalismin ytimessä? Euron kurssi ja komissaari Rehnin kootut selitykset. Lentomatkustajien ahdinko, kun takapuolenliotusmatka Thaimaahan peruuntuu. Autoilijoiden hölmöilyt, kun taivaalta sataa lunta pohjoisen maan kaduille ja teille.

Kuluvan viikon kovat uutiset hävisivät kuitenkin nekin hömpälle, jälleen kerran. Saimme näet kuulla, nähdä ja lukea keskeisistä tiedotusvälineistä, että laulaja Kari Tapio on kuollut.
Kari Tapion kuolema ei järkyttänyt minua. Se masensi minut. En surrut siksi, että kansaneläkeiässä oleva, sydänvaivoista ja pitkällisestä viinan kanssa läträämisestä kuulu iskelmälaulaja otti ja kuoli. Ahdistuin siksi, että hänen kuolemastaan tehtiin Yleisradion tv-uutisia myöten yksi päivän tärkeimmistä uutisista.

Kun tanssilavoja ja levystudioita työkseen kolunneen sairaan miehen kuolemasta tehdään hömppää ja hömpästä tehdään tärkeää, saa kiikuttaa kukkia journalismin haudalle.
Ollos muistettu.

Kimmellystä

Meikäakka kuuluu niihin luusereihin, joiden ei ole koskaan tarvinnut hankkia vaatekomeroonsa iltapukua, pikkumustaa, puoliturkkia tai saumasukkia.

Ei ole liiemmälti viime aikoina sadellut kutsujakaan juhlaviin tilaisuuksiin, joihin olisi voinut pynttäytyä sielunsa kyllyydestä. Kiistämättä kyllä kävi niinkin, että jos joskus entisessä elämässä jonnekin kekkereihin pyydettiin, niin lähtemättä jäi, jollei työn takia tarvinnut pynttäytyä. Jos sitten oli pakko näyttäytyä, kuten vaikkapa maaherran vastaanotolla, lainasin pitkää mustaa mekkoa työkaverilta.

Nyt kun kuulun pätkätyöläisiin, joita ei yksikään työyhteisö ole retuuttamassa pikkujoulun viettoon, voin oikeastaan hengähtää helpotuksesta. Olen harvoin juhlatuulella ja koska olen onnistunut luovimaan 46 vuodenkiertoa hankkimatta ensimmäistäkään pikkujouluasua, juhlameikkiä tai -bilekampausta, en anna nytkään periksi. En, vaikka olen lähdössä tällä kertaa pikkujouluihin Pietariin asti. Matkalaukkuun pakkaan villahousut, laamapaidan ja vaihtosukat. Juhlan kunniaksi ajattelin vaihtaa lauantai-illaksi toppahousut samettifarkkuihin.

Kun tavattiin Lienuskan kanssa Sairasen kassalla tänään, niin mietittiin tätä osattomuuttamme pikkujoulujen kimmellyksistä. Tuumailtiin samalla mihin täytiseen ne kaikki kaupallisten mainosten juhla-asut, kosmetiikkahileet ja muu ryönä oikein työnnetään, kun myökin on tultu ilman toimeen näille vuosikymmenille saakka. Lienuska päätyi koreuden kauppaamisen suhteen oikeaan johtopäätökseen: "Kyllä täytyy olla paljon rumia ihmisiä".

Olen Lienuskan kanssa samaa mieltä. Meidänlaisemme kaunottaret hohtavat muutoinkin kuin timantit hangella, keinohelyt olkoot harakoille.

Kaikesta huolimatta, hauskaa pikkujouluaikaa ja hyvää itsenäisyyspäivää!