torstai 30. kesäkuuta 2011

Blogirinki tekeillä

Olen lähtemässä mukaan itäsuomalaisista kynäilijöistä koostuvaan kirjoittajarinkiin, joka suunnittelee blogipalstan aloittamista syksyn tullen.
Ilmoittelen ennen pitkää tämän entisen pajani palstalla missä kynäni jatkossa suihkaa.

Lokoisaa kesää!

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Tiina-täti poistuu takavasemmalle

Tämä on viimeinen blogini. Ei ehkä tässä elämässä vihoviimeisin, mutta ihkavarmasti laitimmaisin ainakin tällä Tiina-tädin juttupajan palstalla.

En ole vieraantunut kirjoittamisesta, mutta olen löytänyt parempaa tekemistä. Yritän jatkossa lukea entistäkin enemmän, kirjoittaa totuttua hieman vähemmän.

Kannustan kaikkia monipuolisen lukuharrastuksen pariin. Aloittaa voi vaikka osoitteesta:

http://fifi.voima.fi/artikkeli/2011/kesakuu/muistio-kokoomus-ja-rkp-jarruttavat-harmaan-talouden-torjuntaa

Yllämainitun linkin takaa löytyvän journalistisen koosteen lukeminen on valistavaa. Jos siitä ei muuta halua oppia, niin ainakin sen, että politiikka on palannut suomalaiseen yhteiskuntaan. Puolueista, aatteista ja politiikasta keskustellaan vilkkaasti - mutta ei niinkään perinteisen, perin konsensushenkisen ja häveliään median palstoilla ja vallan kabinettien kähmyisissä nurkissa, vaan kaikkialla toisaalla: kaduilla, puistoissa, työpaikkojen kahvipöytien ääressä ja netin vaihtoehtoviestimissä.

Sinne säntään minäkin, otan maailman tarkasteluun ja lukusalle. Sitä ennen haluan osoittaa kiitollisuuteeni kaikille tähän asti blogipalstaani seuranneille! Palautteenne pitkin aikaa, niin suusanallinen kuin kirjallinen, on ollut kannustavaa.

Voikaa mainiosti!

Tiina-täti

tiistai 24. toukokuuta 2011

Kumpi hajoaa ensin - EU vai Sosteri?

Väärin kysytty, mutta helposti vastattu. Uskottavuus on karissut jo kummaltakin. Rahapula riivaa sekä Eurooppaa että piskuista sairaanhoitopiiriämme. Kumpikin on siis jo nyt hajoamistilassa.

Kysymys vaikuttanee kornilta senkin vuoksi, että monikaan ei nähne mitään yhtymäkohtia itäsavolaisen sairaanhoitopiirin ja liki koko Euroopan kattavan byrokraattisen mammutin välillä.

Yksi yhteinen nimmittäjä on ilmeinen. Sosterin hajoaminen symboloi julkisten palvelujen alamäen vauhtia ja EU taas on sinetöimässä finanssijärjestelyillään bisneksen tunkeutumisen kaikkien kansalaisten elämänpiiriin kehdosta hautaan.

Helena Puonti puolustaa Itukassa Sosterin ylläpitämää hyvän hoidon sairaalaa. Kaikki kunnia Puontille, mutta hänen lisäkseen en tiedä kovinkaan monta lääkäriä, joka olisi kautta aikain niittänyt myönteistä mainetta ja kiistämätöntä kunniaa Savonlinnan keskussairaalan palveluksessa. Suurimmasta osasta parantajia korviini ei ole kantautunut sen enempää hyvää kuin huonoakaan, mutta Savonlinnan keskussairaalan maine on vanhastaan kehno. Osa paikallisväestöstä pelkää enemmän sairaalaan menemistä kuin sairastumista.

Ennustan, että Sosterin lakkautuessa Savonlinnan keskussairaalasta tulee pienehkö aluesairaala hyvin varusteltuine vuodeosastoineen. Niin paljon kuin tätä Punkaharjun kunnanjohtaja Sami Sulkon esitystä nyt kauhistellaankin, niin mikä on vaihtoehto? Sairaalapalvelujen myynti maksukykyisille venäläisille? Miksi nämä tulisivat juuri Savonlinnaan operoitaviksi? Eivät ainakaan keskussairaalan maineen houkuttelemina.

Olisiko erikoissairaanhoidon siirtyminen kauemmaksi sitten suuri menetys? Välimatkoihin tai tunnesiteisiin ei pidä vedota, kun puntaroidaan erikoissairaanhoidon sijoittumista. Kun ihminen on todella sairas, ei ole niin väliä, onko kotiin pitkä vai lyhyt matka, kun ei sinne ole kuitenkaan menemistä. Pääasia on, että verovaroin turvattu hoito on parasta mahdollista.

Jos vielä joku parahtaa "synnytysten" viemisestä liian kauas, mikäli ne esimerkiksi Etelä-Savossa keskitettäisiin Savonlinnaan tai vastavuoroisesti Mikkeliin, niin miettiköön kaksi kertaa. Suurempi vaara kuin tunnin pitemmästä reissusta synnyttämään koituu siitä, ettei sairaalassa ole riittävää osaamista hädän tullen. En ole itse eläessäni ollut mistään julkiselle terveydenhoidolle niin kiitollinen kuin siitä, että aikanani pääsin synnyttämään "kauas" Kuopioon, vaikka lähin synnytyssairaala sijaitsi puolen kilometrin päässä kotoa.

Suurin menetys keskussairaalan alasajossa syntyisi siitä, että yksityispraktiikoilta häviäisi erikoislääkäreitä, niitä tohtoreita, jotka nyt sairaalavuorojen ohella pitävät yksityisvastaanottoa savonlinnalaisissa lääkärikeskuksissa. Heidän palveluihinsa on nykyisinkin varaa lähinnä vain hyvin toimeentulevilla kansalaisilla. Heidän porunsa kuuluu tunnetusti kauas, joten keskussairaalaa pidettäneen hengityskoneessa niin pitkään kuin mahdollista.

EU taasen potee sellaista hivutustautia, etteivät sitä taida pelasta enää mitkään poppakonstit. Niihin kyllä turvauduttaneen vielä jokunen vuosi uusliberaalien voimien johdolla. Sitten kun kaikkien maiden julkiset palvelut on saatu ajetuksi maanrakoon tai yksityistettyä ja pörssiyhtiöitettyä sekä kansalliset (luonnon)rikkaudet ryövättyä ylikansallisten puljujen haltuun, voidaan EU lakkauttaa. Siihen mennessä Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on jo kansainvälisten sijoittajayhtiöiden omistamien ketjujen monopolisoima - jollemme pidä varaamme.

Sosteri siis hajoaa ensin liitoksistaan, EU hieman myöhemmin. Molemmat olivat alunperinkin rakenteina tuhoon tuomittuja, toinen liian pieni, toinen liian suuri. Molempien takuumiehille ja -naisille tekee hirmuisen kipeää myöntää, ettei homma pysynyt hanskassa.

- - -

P.S.Euroopan Unionin tutinatauti on tarttunut jo Kansainväliseen valuuttarahastoon. IMF:n ranskalaisen pääjohtajan seksisekoilut Yhdysvalloissa kertovat paljon vanhan mantereen turmeltuneisuudesta. Täällä on totuttu ajattelemaan, että valta pyhittää kaikki keinot ja kaikenlaisen käyttäytymisen - oli kyse viriilin pääjohtajan hetken mielihaluista tai EU:n reunavaltioiden kansallisvarallisuuden syytämisestä finanssimaailman pohjattomaan pötsiin.

P.P.S. Kaikki kunnia Portugalin ja Kreikan työläisille sekä Espanjan nuorille, jotka ovat asettuneet vastustamaan mätää maailmaa. Meillä Suomessa käytiin sovittelevasti vaaliuurnilla ja osoitettiin hillitysti mieltä, turhaan. Kompromissihallitus on tekeillä. Köyhät ja kipeät saanevat jatkossakin tyytyä osaansa.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Hikipajat ja paperilehden kuolema

Paperilehtien aika alkaa olla ohi. Muutaman vuoden päästä niiden parissa lähinnä retroillaan vanhusten palvelutaloissa.

Paperisia sanomalehtiä ei siirrä historiaan se, että Internet on olemassa, eivät läppäritkään, eivätkä häkkärä-väkkärä-mobiililaitteet. Syy on iPadin - ja sitä kopioivien tablet-tietokoneiden, jotka toimivat mm. mainoina lukulaitteina ja julkaisualustoina sen lisäksi, että niillä voi tehdä kaikkea muutakin taivaan ja maan väliltä. Huussipaperin korvikkeeksi niistä ei tosin ole, eikä kalankääreeksi, mutta kaikkeahan ei voi saada samassa paketissa.

En mainosta iPadia siitä syystä, että saisin rojalteja. Minulla ei ole tällä hetkellä edes varaa ihanuuteen. Mutta haaveilen, että olisi. En ole nähnyt tai pidellyt hyppysissäni käyttäjäänsä iPadia paremmin kohtelevaa ja ymmärtävää elektronista vempelettä. Se oli kiintymystä ensi silmäyksellä, rakkautta ensi kosketuksella, kun työkaveri lainasi uutta iPadiaan ihmeltetäväkseni.Paljon sanottu, kun ottaa huomioon, että en todellakaan hypetä teknologiaa.

Syystäkin olin järkyttynyt, kun luin tällä viikolla Hesarista, että Apple on yhtä roistomainen kuin kaikki muutkin elektroniikkavalmistajat ja teettää Kiinassa orjamaisissa oloissa surkealla palkalla alihankkijoillaan loistavia tuotteitaan.

Milloin saamme reilun kaupan elektroniikkaa kauppoihin? Olisin valmis maksamaan toisen mokoman uudesta iPadistani, jos sen tuotannossa olisi otettu huomioon työntekijöiden hyvinvointi ja ympäristön saastumisen estämiseksi olisi tehty voitava - olkoonkin, ettei minulla juuri nyt ole varaa edes nykyhintaisiin iPadin hikipajaversioihin. Luulen, että maailmassa asustaa iso joukko ihmisiä, joille tuotteen hintaa tärkeämpää olisi tieto siitä, ettei sen valmistus polje kenenkään ihmisoikeuksia.

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Puhelias vapaamatkustaja

Moni säälittelee minua. Miten saat iltasi kulumaan ypöyksin kämpillä, kaukana perheestä ja viihdevirityksistä? Minulla ei näet ole töllötintä täällä Lappeenrannassa. Vain retroradio ja läppäri pitävät yhteyksiä yllä ulkomaailmaan.

Mutta minullapa on ikioma kaveri, joka äityy eritoten iltaisin ja yöaikaan hyvin puheliaaksi. Se murisee, naukuu, kurahtelee ja vääntyilee minkä kerkiää. Se Jokin asustaa suolenmutkassani vasemmalla puolen maallista majaani. Vain kerran se on näiden kuukausien aikana eksynyt oikealla puolen kehoa.

Älkää nyt luulko, että olen tullut vainoharhaiseksi tai luulotautiseksi. Kuulun vain mitä ilmeisimmin siihen kasvavaan joukkoon suomalaisia, joilla on epämääräisiä vatsavaivoja, ruoka-aineallergioita ja yliherkkyyksiä. Kun olen työpaikkani kahvitauoilla kuulostellut ihmisten oireilua niin vatsannipistyksistä, turvotuksista, poltteista ja närästyksistä on tullut yhden sun toisen kansalaisen arkipäivää.

En haluaisi olla ilonpilaaja, mutta ennustan, että yhä useammalle käy niin kuin meikätytölle, herkkävatsaiselle otukselle, kävi jo aikaa sitten. Vatsa määrää mitä syön, ei niinkään kukkaro tai mieliteot, mainonnasta puhumattakaan. Itse olen ollut tosin tyytyväinen, kun olen joutunut jo vuosia sitten jättämään valtaosan teollisista valmisruoista tyyten pois ruokalistalta yksistään jo siitä syystä, että ne närästävät riivatusti. Toisaalta epäilen vahvasti, että juuri ruoan teollinen prosessointi saa suomalaisten massut ja aineenvaihdunnan sekaisin ja pullauttaa allergiat, intoleranssit ja muut vitsaukset kukoistukseen.

Teollista mössöä on toisaalta vaikea välttää kokonaan, jos ei ihan puritaaniksi herkeä. Tänäänkin mässytin töissä työkaverin kahvipöytään kiikuttamaa Daim-kakkua, kun se maistui syntisen rasvaiselle ja makealle. En tohtinut katsoa tuoteselostetta, mitä lie höttöä ollutkaan oikeasti...

Mutta palatakseni puheliaaseen kaveriini, joka ei muuten ollut Daim-kakusta moksiskaan, mutta auta varjele, kun pistelin nyt illan tullen poskeeni lautasellisen puuroa ja pari hedelmää... silloin alkoi iloinen haastelu. Niin siis, tämä vapaamatkustaja ilmaantui vaivoikseni (vai pitäisikö olla vain kiitollinen puheseurasta ja todeta "kumppanikseni"?) kohtapuoliin sen jälkeen, kun olin muuttanut arkiviikoiksi työn perässä Lappeen kaupunkiin. Ensioireet olivat tosin orastavan vatsahaavan kaltaiset polttelut vatsan uumenissa, mutta kun terveyttämällä entisestään ruokavaliotani pääsin kivuista eroon, sain vastalahjaksi Sen Jonkin.

Yleensä suolenkurnahtelut viestivät nälästä, mutta tämä kaveri pitää suunsa visusti kiinni jos milloin poden näläntunnetta ja edellisestä huikopalasta on kulunut tuntisotalla. Kun sitten mätän apetta menemään, alkaa elämöinti. Olen nimennyt Sen Jonkin Olegiksi, sillä ensimmäinen epäilyni oli, että olin onnistunut sittenkin saalistamaan ameeban elimistööni viimeiseltä Pietarin-reissultani. Luultavasti Oleg ei kuitenkaan ole ameeba, onpahan vain taitava tuottamaan ameebamaisia äänteitä.

Jutut eivät Olegilta nimittäin lopu kesken. Erityisesti yöaikaan Oleg pulputtaa liki katkeamatta. Päiväsaikaan se hienotunteisesti ymmärtää olla enimmäkseen vaiti. Jos milloin sitten Olegille sattuu päivän valolla puheripuli päälle, kun itse istun palaverissa tai kokouksessa, joudun minäkin olemaan tavallista enemmän äänessä vain peittääkseni Olegin mesoamisen. Olisihan noloa kommentoida pomon esitystä vatsastapuhujan tapaan: öyhr-mryh-prr-iih.

Yhdestä ominaisuudesta olen Olegille erityisen kiitollinen. Vaikka Olegilla on välillä liikaakin sanottavaa, osaa se pitää mölyt tavallaan sisällään: ilmavaivoja se ei tuota. Minulla onkin Olegin kanssa sopimus. Niin kauan kuin se pitää näistä sisäsiisteistä tavoistaan kiinni, en lähde sitä häätämään sen enempää epämääräisin kotikonstein kuin medikaalisin keinoinkaan.

Täytyyhän yksinäisen olla kiitollinen uskolliselle juttukaverille.

torstai 28. huhtikuuta 2011

Näennäismarkkinoilla

Kuntien sosiaali- ja terveyspalveluja ulkoistetaan kiihtyvällä tahdilla yksityisille firmoille. Puhutaan näennäismarkkinoista. Sanalla alunperin tarkoitettiin kunnan jonkinsortin monopoliasemaa, kun haluttiin osoittaa, että julkisen vallan häärätessä itse samoilla hiekkalaatikoilla ei pääse syntymään kunnon leikkiä markkinavoimien temmeltää rauhassa.

Edelleen voidaan puhua näennäismarkkinoista, mutta toisesta näkökulmasta. Kansainväliset suursijoittajat ovat pitäneet huolen siitä, että monopoliasemaan ovat hivuttautumassa isot sosiaali- ja terveysalan toimijat. Nyt ne napsivat niinsanottua varmaa tuottoa vanhusten, vammaisten, köyhien ja kipeiden verovaroin kustannetusta hoivasta ja hoidosta. Mitä suuremman jalansijan ne saavat, sitä varmemmin ne pääsevät jatkossa määrittelemään hintatason tapettuaan tai nieltyään Moolokin kitaansa kaikki itselliset pienyritykset tieltään. Puruveden seudullakin enonkoskelaisia lääkitään Attendo MedOnen voimin ja Kesälahdella Med Group syrjäytti kyläyhdistyksen huolenpitäjän roolista. Kansallinen häpeä, mutta Med Groupin takana on myös Suomen Itsenäisyyden juhlarahaston, Sitran varallisuutta.

Mikäs siinä, kunnat ovat palvelunsa kilpailuttaneet ja näin markkinavoimat toimivat, voitaisiin ajatella. Pääasia, että sairastuneille on lääkäri saatavilla ja mummoille hoivaa tyrkyllä.

Kunnat alkavat kuitenkin olla pikkutekijöitä, osaamattomia kilpailuttajia ja nöyryytettyjä altavastaajia kovassa pelissä. Suuryrityksillä, joiden liikevoitot ovat merkittäviä, on varaa palkata sellainen juristiarmeija, että julkinen palvelun tilaaja, samoin kuin valvovat viranomaiset ovat helisemässä niiden kanssa siinä vaiheessa, kun homma alkaa mennä pieleen. Usein se menee ketuilleen, sillä mistä suurten toimijoiden huima kasvu ja liikevoitot ovat peräisin jos eivät laadullisesti hutiloiden tehdystä työstä ja katteettomista lupauksista?

Kirjoittakaa kaksi seuraavaa sanaa hakukoneeseen: "attendo aluehallintovirasto" niin saatte lukea mitä kaikkea voi tapahtua tämän päivän Suomessa hoitobisneksessä.

Tämän murroksen rinnalla sosiaali- ja terveysministeriön touhuilut, Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen piperrykset ja poliittisten päättäjien mielenilmaisut ovat kevyttä kamaa. Kun tuli on päästetty irti, jää paljon tuhkaa jäljelle. Rehdiksi kilpailutukset eivät voi tulla, koska hankintayksiköiltä puuttuu kilpailutusosaamista - kun taas vastapuolella, isoissa hoivabisnesyrityksissä juuri sitä on yllin kyllin, vaikkei muuta olisikaan tarjota.

Ainoastaan palveluseteleillä voidaan jotain pelastaa, jos pieniä yrityksiä enää pian pelastettavissa on - ja tietysti pitämällä tärkeimmät sosiaali- ja terveyspalvelut kuntien omana tuotantona.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Jytky helisytteli ikkunoita

Viime yönä heräsin siihen, kun ikkunanpuitteet helisivät. Huima tuulenpuuska riepotteli mökkeröämme ja pian alkoi sataa kaatamalla. Mies murahti vierestä unisena: "Nyt se jytky tuli".

Ehdin vielä nukahtaa jytkyn laannuttua ennen kuin herätyskello alkoi piristä pian aamukuuden jälkeen. Olin nähnyt unta vaalikäppyröistä. Joku sanoi unessani, että vaalitulos on kumottu, EU-komission määräyksestä.

Todellisuus valkeni melkein yhtä hyytävänä. Paitsi että sunnuntain autuaallinen haravointisää oli muuttunut tuiman tuuliseksi maanantaiksi manasi EU-komissio Suomea tuoreeltaan vaalien jälkeen pitämään kiinni lupauksistaan tukea ehdoitta Portugalia. Komissio katsoi kuulemma Suomen edellishallituksen valtuutuksella sitoutuneen tukipakettiin.

Perin kummalliseksi on mennyt rehniläinen touhuilu Brysselissä. Jos komissio jatkaa mikkeliläiskomissaarinsa yllyttämänä tällaista politikointia seuraavan vaalikauden ja ruotsalaiset tuossa naapurissa jaksavat kohkata persujen politikoinnista ääriarvostelevaan tapaan kuten viime päivinä, niin meitä ei seuraavilla vaalikierroksilla pelasta persuenemmistöiseltä meppirintamalta, kunnallisvaltuutettujen kaartilta ja parlamentaarikkojen rivistöltä enää mikään poliittinen mahti maailmassa. Kaupan tekijäisiksi saamme persun presidentiksi ja pääministeriksi, kunhan persut sallivat yhden poikkeuksen ihmisen kloonauskieltoonsa: Timo Soinin monistamisen vähintään kahdeksi, jollei tuhanneksi persuksi.

Vaikka kloonaus taitaa olla ihan tarpeetonta. Perustavaa laatua olevat kaikenikäiset, -kokoiset ja -näköiset suomalaiset ovat enimmäkseen sensorttista sakkia, jota soinilaisten vaalivalvojaisissa nähtiin eilen. Heitä on sadoin tuhansin, jollei miljoonin, keskuudessamme. Heidän rinnallaan Jyrki Kataisen tyköistuviksi puleeratut kykyjoukot ja Urpilaisen rokkaavat Jungner-jugendit vaikuttivat vaalibileissään humanoideilta. Kiviniemen vaalivalvojaisiin taas oli onnistuttu kokoamaan edustava otos keskustapuolueen dynaamisinta ydintä: kannattajia enimmäkseen kuudenkympin ja kuoleman väliltä. Jotenkin oireellisesti samasta ilmiöstä kertoi Itä-Savon kuvavalinta tämän päivän nettisivulla otsikon "Keskustan tappioon monta syytä" yllä. Häkellyttävää.