Tämän viikon uutisiin kuului Helsingin Sanomien ikijääränä tunnetun päätoimittaja Janne Virkkusen siirtyminen piakkoin eläkkeelle. Uutena päätoimittajana aloittava Mikael Pentikäinen on minulle tuttu mies, mutta vain yhdestä yhteydestä, 90-luvulta.
Pentikäinen oli siihen maailman aikaan Etelä-Saimaan päätoimittaja ja itse työskentelin toimitussihteerien (= vuoropäälliköiden) sijaisena ja uutistoimittajana Iisalmen Sanomissa. Etelä-Saimaa haki uutta toimitussihteeriä. Hain pestiä ja pääsin haastatteluun.
Aikamme siinä läristiin ja tuli puhe ammattiyhdistystaustastani. Olin silloisen lehtitaloni toimitusosaston luottamusmies ja puheenjohtajuuttakin olin ammattiosastossa aikani hoitanut.
"Minkäs sortin sosialisti sinä oikein olet?", kuului siihen Pentikäisen kysymys.
"Sellainen, joka en jaksa uskoa, että työnantaja kantaisi aina vapaaehtoisesti huolta työntekijöistään".
Jotakuinkin tällaisen vastauksen sopertelin mielestäni outoon kysymykseen. Olin ennemminkin tottunut siihen, että työnantajapuoli arvosti neuvottelukokemusta, jota lama-ajan lyhyt mutta työläs ay-ura oli tuonut tullessaan.
Ilmeisesti tämä vastaukseni tyydytti Pentikäistä, mutta toimitussihteerin työtaitoni eivät vakuuttaneet. Hän halusi palkata minut rivitoimittajaksi, semminkin kun osasin venäjää, Etelä-Saimaan toimitustyössä hyödyllistä kieltä. Minä taas en ollut uutistoimittajan työtä hyvässä lehtitalossa valmis toiseen vaihtamaan, joten se siitä haastattelukokemuksesta.
Sittemmin olen väliin äkäisenä seurannut Pentikäisen touhuja, kun tämä on yrittänyt ostaa freelance-toimittajien, -kuvaajien ja muiden luovien tekijöiden teosten tekijänoikeudet kertalinttuulla Sanomien haltuun loputtomiin muokattavaksi ja versioitavaksi journalistiseksi raaka-aineeksi - samalla kun juridinen vastuu lopputuloksesta säilyisi edelleen varsinaisen työn tehneillä! "Tämän sortin sosialistina" en voi hyväksyä freelance-työn polkuhinnoittelua, tekijänoikeuksien riistämistä ja muokkaustyön myötä kasvavien juridisten riskien siirtämistä pienyrittäjinä toimivien free-ihmisten niskoille.
Jos nyt kohtaisin Mikael Pentikäisen, kysyisin häneltä, minkä sortin keskustalainen hän enää mahtaa olla.
Aikoinaan Paavo Väyrysen puolesta innokkaasti kampanjoinut nuorisopoliitikko on puleerautunut mahtavan mediatalon johtotähdeksi.
Jos politiikka onkin taaksejäänyttä, niin arvomaailma pysynee. Pentikäisen lestadiolaisista sukujuurista kielii ainakin se, että perheessä on viisi lasta, paljon nykyperheelle.
Millainen sitten on Pentikäisen arvomaailma? Ilmeisen joustava. Lehteä täytynee tehdä vastaisuudessakin Pentikäisen itsensä edustamien hyväpalkkaisten liikemiesten ja vauraiden lapsiperheiden lisäksi yksinhuoltajille, urbaaneille sinkuille, vähemmistökulttuureiden väelle, hörhöille, eläkeläisille, työttömille ja pienituloisille. Hyvätuloisia kuluttajia on nimittäin niin pieni osa pääkaupunkiseudunkin väestöstä, että heidän varaansa ei Hesarin levikkiä voi laskea.
Mutta yhdessä asiassa järjestelmälliseksi ja fiksuksi kehuttu Pentikäinen on siis entisensä: hän suhtautuu ilmeisen ennakkoluuloisesti oikeuksiaan puolustavia luovan työn tekijöitä kohtaan 2010-luvulla kuin 1990-luvulla.
Tsemppiä siis Journalistiliitolle taistelussa tekijänoikeuksien puolesta!
Hesarin lukijana toivon, että lehti pysyy yhteiskunnallisesti vireänä, kuten Pentikäinen on luvannut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hei! On mukava saada palautetta blogiteksteistä, mutta muistathan kirjoittaa napakasti! Nimettömänäkin voit kommenttisi jättää, valitse tällöin lähettäjäksi "anonyymi". Tällöin ei kuitenkaan kannata suistua herjailuun. Tahdittomuus on hölmöä.
Tekninen neuvo: kun olet kirjoittanut kommenttisi, valitse "esikatselu". Järjestelmä pyytää tämän jälkeen Sinua tunnistamaan näytössä näkyvän, vaihtuvan sanavahvistuksen, joka varmentaa sen, että viestin lähettäjänä on lukutaitoinen ihminen, ei konekielinen roskapostiohjelma. Kun olet koodiston kirjoittanut näyttöön, voit lähettää viestisi!