lauantai 22. toukokuuta 2010

Vaihtoehtojen torilla

Tänään Savonlinnassa saattoi Mahdollisuuksien torilla löytää itselleen uuden harrastuksen, elämäntavan ja ystäväpiirin.
Itse olin kertomassa toriväelle Romu-Heikki-kansanoopperan kuulumisista -samaan aikaan kun laulutaitoiset romulaiset valmistautuivat kesän ensimmäisiin isoihin yhteisharjoituksiin Kalastajatilalla Kerimäellä.
Oma ääneni ei tahtonut jaksaa kantaa edes viisituntisen toritapahtuman loppuun, mutta uskon, että sain silti välitettyä Kerimäen musiikkiyhdistyksen viestiä aika isolle joukolle torilla kävijöitä.

Harrastusten kirjo on tälläkin seudulla ilahduttavan lavea. Järjestötyö ja harrastukset tutustuttavat uusiin, kiinnostaviin ihmisiin - usein mieluisa, hyvä harrastus on ihmisen henkisen tasapainon ja onnellisuuden parhaita takeita.

Jos harrastuksia niin myös vaihtoehtoisia elämäntapoja on lukuisia. Vaihtoehtojen olemassaolo antaa ihmiselle tilaa hengittää ja olla oma itsensä. Vaihtoehdottomuus vastaa vankilaoloja.

Vaihtoehdottomuuteen vetoaminen on silti jostain syystä noussut yhä useammin selitykseksi, kun Suomen hallitus, EU:n valtiovarainministerit ja milloin mikäkin konklaavi on ollut koolla ja pähkäillyt velkakriisin karmeutta.
Jos politiikassa ei ole vaihtoehtoja, se ei ole politiikkaa. Tämä nyt vain muistutukseksi Kataiselle ja muille vallanpitäjille, jotka hokevat sitä, miten meidän on pakko tanssia markkinoiden pillin tahtiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! On mukava saada palautetta blogiteksteistä, mutta muistathan kirjoittaa napakasti! Nimettömänäkin voit kommenttisi jättää, valitse tällöin lähettäjäksi "anonyymi". Tällöin ei kuitenkaan kannata suistua herjailuun. Tahdittomuus on hölmöä.
Tekninen neuvo: kun olet kirjoittanut kommenttisi, valitse "esikatselu". Järjestelmä pyytää tämän jälkeen Sinua tunnistamaan näytössä näkyvän, vaihtuvan sanavahvistuksen, joka varmentaa sen, että viestin lähettäjänä on lukutaitoinen ihminen, ei konekielinen roskapostiohjelma. Kun olet koodiston kirjoittanut näyttöön, voit lähettää viestisi!