keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Sisäsiittoista

Luin ammattilehteni Journalistin uusimmasta numerosta ylistyslaulua Nelosen uutisille. Pieni toimitus tuottaa kuulemma paljon siteerattavaa. Toisin sanoen Nelosen uutisen hyvyys ja tehokkuus perustuu Journalistiin jutuntehneen toimittajan mielestä siihen, että uutistoimitus tonkii esille paljon ns. skuuppeja, joita sitten muut tiedotusvälineet siteeraavat.

Kaikki kunnia Nelosen uutisille ja sen toimituksessa päätyökseen rikosasioita tonkiville toimittajille. Kannustukseni myös Nelosen uutisten väelle Hiihtoliiton sotkujen setvimisestä, jatkakaa suksittelua samaan tahtiin, maali lähenee.

Jokin tässä kyllä nyt silti mättää. En koskaan katso Nelosen uutisia, vaikka niitä kuulemma (?!) niin ahkerasti siteerataan muissa tiedotusvälineissä. Kaksi kertaa elämässäni olen erehtynyt Nelosten uutiskanavalle ja hämmästellyt tiivistä uutispaketointia. Tästäkö pitäisi jotain repiä?
En kuitenkaan kiistä, että olen harvinaisen vähän kiinnostunut minkäänlaisista rikosuutisista - yhteiskunnan ylätason talousrikollisuutta lukuun ottamatta. Siitä taas saa lukea ja kuulla liian vähän, talousrikollisuuden kuvioiden selvittely kun vaatisi sikamaisen sitkeää tonkimista, johon pienillä toimituksilla ei usein ole aikaa eikä voimia.
Mutta siis. Vaikka Nelosen uutisia siteerattaisiin päivät pääksytysten muussa mediassa, se ei välttämättä tekisi niistä päivittäistä herkkua uutistarjottimelleni. Minä kun en ole kiinnostunut niistä rikosjutuista.

Journalistissa katettu asetelma kertoo kuitenkin hyvin paljastavasti toimittajien ammattikunnan henkisen sisäsiittoisuuden.
Iso osa toimittajista, ja mikä valitettavinta, semminkin toimitusten johtoportaan väestä, arvottaa työtään nimenomaan sillä perusteella, minkä verran tuotokset herättävät kiinnostusta muissa medioissa. Ei siis sen perusteella, kiinnostavatko jutut omia lukijoita, kuulijoita ja katsojia.

Tämä omalle ammattikunnalle kumartelu johtaa ainakin maakuntalehdissä ennen pitkää siihen, että tulee pyllistäneeksi varsinaiselle yleisölleen, uskollisille lukijoille.
Maakuntalehtiin tehdään nykyään yhä raivokkaammin valtakunnan poliitikkojen ja toki muidenkin kuluneiden julkkujen haastatteluja, jotta "skuuppikynnys" ylittyisi.
Vai mitä olette mieltä Itä-Savoksi kutsutun Länsi-Savon kakkospainoksen sunnuntaisivujen annista? Ovatko ne lievästi painottuneet poliitikkojen haastatteluihin?
Vähät toimitukselliset voimavarat uhrataan Vanhasten, Kataisten ja muiden touhukkaiden päivänpoliittisiin kommentteihin, joiden yhteiskunnallinen merkitys on lopulta hiirenpaskan kokoinen kaiken sumutuksen keskellä.
Mutta pääasia on, että saadaan STT lainaamaan kyseistä aviisia. Ja suurimmat vibrat saadaan, jos peräti tv-kanavat vilauttavat Länkkärin logoa lähetyksessään ja Itä-Savonkin nimi vilahtaa siteerauksessa.

Sitten maakuntalehdissä, niin meillä kuin muuallakin päin maata, ihmetellään, kun tilaajat kaikkoavat.
No, meitä lukijoita kun ei kiinnosta Kataisen uusin veropoliittinen lausunto ollenkaan samassa määrin kuin se, mitä tapahtuu näillä omilla kotinurkillamme ja poliittisilla takapihoillamme.
Jospa lehdet ymmärtäisivät suunnata vähiin käyneet voimansa omien tonttien tonkimiseen. Journalistien ammattikunnan sisäsiittoisen kiitoksen ja kunnian sijaan ne voisivat ryhtyä palvelemaan lukijoittensa tiedonjanoa. Meitä kyllä kiinnostavat niin lokaalit kuin globaalitkin ilmiöt, mutta Kataisen kulloisetkin veropoliittiset kannanotot eivät painoarvoltaan yllä ihan ykkösluokkaan, sori vaan.

Ennen kuin joku ammattiveli tai -sisar tuomitsee minut kitkerästä ammatillisesta kateudesta ja huonommuudesta, kerron, että sain ensimmäisen valtakunnallisen skuuppini aivan vahingossa kasaan jo toisena kesätoimittajasuvenani.
Itä-Savon kesäheinänä raahauduin Retrettiin seuraamaan veropoliittista keskustelua, jota nauhoitettiin televisiota varten. Paikalla oli veroministeri Pekka Vennamo ja hän lupasi Oopperajuhlille sievoisen arvonlisäverolahjan.
Siitäkös ainonana paikalla olleena lehdistön edustajana raapustelin jutun kokoon. Se päätyi tietysti etusivulle ykkösuutiseksi - Oopperajuhlien verotus oli olevinaan kuuma kysymys. Jo muut mediat soittelemaan perään. Kauppalehti pyysi vallan ostaa jopa tilaisuudesta ottamaani lehtikuvaa.
Sain toimituksessa osakseni olalletaputuksia ainakin yhden kesän tarpeiksi.

Millaisen journalistisen arvon annan itse ihkaensimmäiselle skuupilleni näin jälkiviisaana?
Ei kuulu edes tuhannen tärkeimmän juttuni joukkoon. Sillä on anekdootin arvo.

1 kommentti:

  1. Ensin aioin kommentoida juttua, mutta sittenpäädyin tekijään. Ei ole helppoa olla rehellinen tiedonvälittäjä, jos näkee koko totuuden, eikä vain annettua.Sie out liijan viisas ja rehellinen nykysuomessa. Media on väline valtaapitäville, putin on muuttanut suomeen. Varohan käräjiä..

    VastaaPoista

Hei! On mukava saada palautetta blogiteksteistä, mutta muistathan kirjoittaa napakasti! Nimettömänäkin voit kommenttisi jättää, valitse tällöin lähettäjäksi "anonyymi". Tällöin ei kuitenkaan kannata suistua herjailuun. Tahdittomuus on hölmöä.
Tekninen neuvo: kun olet kirjoittanut kommenttisi, valitse "esikatselu". Järjestelmä pyytää tämän jälkeen Sinua tunnistamaan näytössä näkyvän, vaihtuvan sanavahvistuksen, joka varmentaa sen, että viestin lähettäjänä on lukutaitoinen ihminen, ei konekielinen roskapostiohjelma. Kun olet koodiston kirjoittanut näyttöön, voit lähettää viestisi!