Tänäisessä Hesarissa kerrottiin ylellisestä verkostoitumisesta. Kuntien ja muiden verovaroin ylläpidettyjen julkisyhteisöjen ylimmälle kastille sekä poliittisille päättäjille järjestetään vuosittain luxus-tarjoilun tapaamisia, jotka kestävät kaksi päivää ja yhden yön.
Laskun verkostoitumisesta maksavat kyseisille julkisen palvelujen ylläpitäjlle palvelujaan, kuten laitteita, atk-ohjelmistoja ym. rahanarvoista tavaraa kauppaavat yritykset, joiden edustajat parveilevat kutsuvieraiden joukossa ja solmivat yhteyksiä.
Vapaassa markkinataloudessahan saa tuotteitaan ja palvelujaan myydä parhaaksi katsomallaan tavalla - ja tällaiset ylelliset bileet ovat varmasti asianosaisten yritysten kannalta kannattavia satsauksia. Kymppitonnilla ja kahdella pääsee julkisyhteisöjen investoinneista päättävien kanssa nokakkain.
Onko tällainen verkostoituminen tervettä puuhaa veronmaksajien ja kansalaisten näkökulmasta, onkin jo eri juttu.
Mitä tapahtuu, kun päättäjämme ja ylimmät virkamiehemme notkuilevat pitkät viikonvaihteet niinsanotusti töissä, verkostoitumassa.
Jos he antavat isäntien maksaa viulut, syntyy vähintään alitajuista kiitollisuudenvelkaa kyseisille yrityksille. Jos taas päättäjäporras maksattaa kulut työnantajallaan, tarkoittaa se sitä, että me veronmaksajat pulitamme heidän illallisensa ja muut kekkerinsä Vanajanlinnoissa ja muissa ylellisyysmestoissa.
Syntyykö tällaisen verkostoitumisen pohjalta hyviä, puolueettommia päätöksiä?
Epäilen.
Olen itse silläkin tavoin kieroon kasvanut, että haluan verkostoitua valikoivasti. Tästä syystä välttelin myös päätoimittajavuosinani jos jonkinlaisia kutsutilaisuuksia ja täkäläisiä kekkereitä, joissa olisi voinut joutua smalltalkia harjoittamaan ja tapaamaan enimmäkseen ihmisiä, joihin ei oikeasti luota, joita en arvosta aidosti tai tunne kuin nimeltä ja titteliltä.
Kerran erehdyin osallistumaan maaherran loppiaisbileisiin, mutta annettakoon se anteeksi. Olin olevinani siinä kuulussa kiitollisuudenvelassa. Lääninhallitus oli edellissyksynä palkinnut Puruvesi-lehden sen raikkaasta ja terhakasta journalismista.
Niinpä pönötin muun juhlakansan kera ikävystymässä Mikkelin juhlahuoneiston kuumuudessa ja odotin kiihkeästi poispääsyä tilaisuudesta, jossa olin tulla kipeäksi päännyökkäyksistä ja tyhjänpäiväisistä lätinöistä.
Jollei toinen juhlahumussa eksyneeksi itsensä tuntenut, maakunnan Vuoden taiteilija, savonrantalainen Ritva-Liisa Virtanen olisi pelastanut loppuiltaani hauskalla sanailullaan, olisin sietänyt hävetä vielä enemmän tyhmyyttäni osallistua.
Loppupäätelmäni oli, että jos olisin ollut journalistisesti selkärankainen, olisin pysytellyt poissa paremman väen pippaloista.
Verkostoituminen hyödyttää, hoetaan.
Tavallaan kyllä, sillä usein aulis verkostoituminen tuo etuja tullessaan sille, joka suostuu olemaan verkostoitumisen välikappale.
Luen parhaillaan Naomi Kleinin "Tuhokapitalismin nousu" -teosta. Karmivaa, miten poliittinen ja taloudellinen eliitti voikaan maailmanlaajuisesti verkostoitua ja liittoutua. Varat nostetaan ns. yhteisestä kassasta, johon köyhätkin ovat roponsa kantaneet.
Tämä verkostoituminen näkyy erilaisina katastrofien jälkeisten kaaostilanteiden haltuunottona aina terveydenhoidon yksityistämisestä turvallisuus- ja koulututuspalvelujen myymiseen. Aiemmin julkiset palvelut setelöityvät.
Kuulostaako tutulta? Ihan kuin Suomessakin olisi jotain tämänsuuntaista meneillään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hei! On mukava saada palautetta blogiteksteistä, mutta muistathan kirjoittaa napakasti! Nimettömänäkin voit kommenttisi jättää, valitse tällöin lähettäjäksi "anonyymi". Tällöin ei kuitenkaan kannata suistua herjailuun. Tahdittomuus on hölmöä.
Tekninen neuvo: kun olet kirjoittanut kommenttisi, valitse "esikatselu". Järjestelmä pyytää tämän jälkeen Sinua tunnistamaan näytössä näkyvän, vaihtuvan sanavahvistuksen, joka varmentaa sen, että viestin lähettäjänä on lukutaitoinen ihminen, ei konekielinen roskapostiohjelma. Kun olet koodiston kirjoittanut näyttöön, voit lähettää viestisi!