Terveisiä hiihtolomalaisille koulumaailmasta!
Olin tässä lomaviikon alla opettelemassa nykyajan koulunkäynnin aakkosia savonlinnalaisessa alakoulussa. Vajaan kahden viikon pesti luokanopettajan sijaisena opetti minulle varmasti enemmän elämästä kuin mitä minä pystyin opettamaan vekaroille "opetussuunnitelmaan sisälletyistä oppisisällöistä".
Luokanopettajan työstä opin ainakin sen, että vaikka päivän työtunnit näyttävät lukujärjestyksessä mukavan lyhyiltä, käytännössä töitä piisaa pitkälti ennen ja jälkeen koulutuntien - ja minä sentään säästyin erilaisilta työryhmiltä, teemapäivien valmisteluilta ja muilta oto-hommilta. Vakituista opettajakuntaa nämä poikkeamat tavanomaisesta kalenterista työllistävät kaiken päivittäisen lisäksi.
Paljon puhuttu koulun ja kodin välinen yhteistyö osoittautui yllättävän tiiviiksi. Vanhemmat ottavat yhteyttä opettajaan ja kouluun kiitettävästi - usein jo aamuvarhaisella, ja viikonvaihteessakin. Kuka lapsista on tullut kipeäksi, kenellä on asiaa hammaslääkäriin, kenellä on suurempia murheita jaettavana.
Luokanopettajan päätyönä näyttää olevan kasvattaa, vielä murrosikää lähestyviäkin lapsia, ja siinä sivussa pitäisi tietysti opettaa.
Kasvatustyö on vaikeinta maailmassa, sen tietää jokainen, joka vanhemmuuden vastuuseen on itsensä ylentänyt.
Vastuunkantajia on moneksi, eikä mitään ihannevanhemmuutta ole olemassakaan. Silti, opettajakuntaa puolustaakseni oppimani perusteella, esitän kainon toiveen: älkää vierittäkö aivan kaikkea kasvatusvastuuta koulun ja opettajien niskoille.
Jos lapselle ei ole kotona opetettu säällisiä käytöstapoja, ei koulukirjoista huolehtimista eikä patistettu läksyjen tekoon, on koulun vaikea kantaa vastuuta koulupäivän sujumisesta kodin puolesta.
Toinen huomioni liittyy meidän kaikkien vanhempien perisyntiin. Oma kullannuppumme on tietysti ainutlaatuinen, mutta niin ovat kaikki toisetkin 20-30 silmäterää, jotka opettajan valvovan katseen alla kukoistavat.
Koulua käyvät yksilöt, mutta ryhmässä on tultava toimeen, koska koulussa ollaan yhteiskunnan varoin oppimassa, porukalla.
Ryhmän etu on, että kaikilla olisi työrauha. Onko malli kotoa vai harrastuksista opittu, mutta työrauhan rikkomiseen kullannuppuset hämmentävän usein pyrkivät - yksilöllisyyttään ja luovuuttaan tietysti, kuinkas muuten?
Tuoreista koulukokemuksistani oli itselleni se ylimääräinen ilo, että saan ensimmäisen kerran sitten omien kouluvuosieni nauttia ihkaoikeasta hiihtolomasta.
Niin pitkään kun perheessämme ei ollut kouluikäistä perheenjäsentä, eivät hiihtolomat hetkauttaneet minua mitenkään. Viimeiset 10 vuotta en koskaan päässyt lomalle koululaisten talvilomaviikolla: pidemmän lomakorren vetivät toimittajakollegani, joilla oli enemmän koulukkaita huollettavanaan kuin minulla. Ja päätoimittajalle lankesi aina vastuu siitä, että lehti ilmestyy lomaviikollakin.
Nyt odottelen enää kunnon hiihtosäitä, joita onkin luvassa loppuviikoksi. Vielä kun saisin houkuteltua oman koululaiseni ladulle kanssani...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hei! On mukava saada palautetta blogiteksteistä, mutta muistathan kirjoittaa napakasti! Nimettömänäkin voit kommenttisi jättää, valitse tällöin lähettäjäksi "anonyymi". Tällöin ei kuitenkaan kannata suistua herjailuun. Tahdittomuus on hölmöä.
Tekninen neuvo: kun olet kirjoittanut kommenttisi, valitse "esikatselu". Järjestelmä pyytää tämän jälkeen Sinua tunnistamaan näytössä näkyvän, vaihtuvan sanavahvistuksen, joka varmentaa sen, että viestin lähettäjänä on lukutaitoinen ihminen, ei konekielinen roskapostiohjelma. Kun olet koodiston kirjoittanut näyttöön, voit lähettää viestisi!