Meillä on sisäsiistejä lemmikkejä. Ne pysyttelevät aina ulkosalla.
Niille pääsee juttelemaan lähietäisyydeltä ja ne keikistelevät meille minkä kerkiävät, toisinaan kohottavat korviaan kuullakseen paremmin lepertelymme.
Meidän lemmikkimme ovat fiksumpia kuin useimmat tähän asti kohtaamani. Ne hankkivat ruokansa ihan itse, huolehtivat hygieniastaan ihmisen avutta, eikä niitä tarvitse rokottaa.
Ne ovat pitäneet varansa, etteivät tunne yksinäisyyttä. Siitä syystä niitä on kaksi. Toisinaan ne temmeltävät leikeissään pitkät tovit, sitten taas on aika ruokailla.
Ne ovat myös hyvin taitavia hyppimään, kiipeämään ja loikkimaan. Juoksuratanaan ne pitävät peltikattoamme. Toisinaan jo viiden aikaan aamusta. Niille ei silti voi olla vihainen - mitäs inehmot nukutte niin pitkään, ne tuntuvat ilkikurillaan ilmoittavan, kun käpälät kopajavat terävästi ulkokaton pintaan makuuhuoneen yllä.
Näistä oravanpoikasista on ollut meille suuresti iloa. Kiitos talon edellisen omistajan istutusten, pihan lukuisat havupuut, tammi, vaahterat ja pihlajat tarjoavat niille paljon evästä, suojaa ja leikkipaikkoja.
Eilen tehtiin minustakin elikkoa. Konduktööri tulkitsi minut jänikseksi. Minä taas tulkitsin konduktöörin paitsi virkaintoiseksi myös osaamattomaksi, tämä kun nutasi yhden vajaalastisen vaunun matkustajien lippujen tarkastuksessa ja myynnissä kaksi asemanväliä - pääsemättä koskaan meikäläiseen asti.
Kun aikani olin odottanut tasaraha kourassa VR:n virkamiehen etenemistä kohdalleni, oli minun lopulta pakko kauppakasseineni laskeutua Retretin seisakkeelle, ettei juna pyyhältäisi ohi kotikonnuista.
Silloin saikin konduktööri viimein vauhtia työhönsä. Hän vipelsi perääni asemalaiturille saakka ja ryhtyi tärkeänä kirjoittamaan matkalippua - ja mikä meikäläistä pännivintä, antoi ymmärtää saaneensa kiinni jäniksen viime tingassa.
Paljon junalla matkustavana olen jokusen kerran aiemminkin ollut vastaavassa tilanteessa, jossa konduktööri ei ehdi rahastaa ennen kuin määränpää on käsillä. Tosin tähän asti rahastamattomuuden syynä on ollut matkustajien paljous turistiaikana, ei junatyöläisen oma hitaus, niin kuin nyt.
Jos milloin on näin käynyt, ettei jokunen euro ole ehtinyt vaihtaa omistajaa, on VR:n väki pitänyt tappion omanaan syyttämättä matkustajaa.
Minulle jäi niin ilkeä maku suuhun jäniksenä olosta vastoin tahtoani, etten taida ihan heti kiskobussiin nousta.
Kostautui VR:lle kalliiksi 2,60 euron pilettini lunastaminen.
Ei se kalleus johdu siitä, että junaa seisotettiin tämän episodin takia parin minuutin ajan seisakkeella, vaan siitä, että tähän asti olen käyttänyt junareissuihin 100-300 euroa kuussa kaukomatkat mukaan lukien.
Jatkossa saatan ajella toisilla kulkuneuvoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hei! On mukava saada palautetta blogiteksteistä, mutta muistathan kirjoittaa napakasti! Nimettömänäkin voit kommenttisi jättää, valitse tällöin lähettäjäksi "anonyymi". Tällöin ei kuitenkaan kannata suistua herjailuun. Tahdittomuus on hölmöä.
Tekninen neuvo: kun olet kirjoittanut kommenttisi, valitse "esikatselu". Järjestelmä pyytää tämän jälkeen Sinua tunnistamaan näytössä näkyvän, vaihtuvan sanavahvistuksen, joka varmentaa sen, että viestin lähettäjänä on lukutaitoinen ihminen, ei konekielinen roskapostiohjelma. Kun olet koodiston kirjoittanut näyttöön, voit lähettää viestisi!