maanantai 4. huhtikuuta 2011

Harmaalla vyöhykkeellä

Tuin tietoisesti monikulttuurista taloutta, kun hain viime perjantaina pizzeria Merenneidosta Punkasalmelta perheellemme ehtoopalat.

Lätyt olivat maukkaita. Eivät liian suolaisia, eivätkä rasvaisia eivätkä turhan paksupohjaisia tekeleitä pizzoiksi.

Hinta oli himpun alle kuuden euron.

Suomalaiset majoitus- ja hotellialan yrittäjät väittävät kiivaasti, että alle kuuden euron pizzat ovat harmaan talouden aikaansaannosta. Ovat kuulemma laskeneet, ettei alle kuudella eurolla voi tehdä rehellistä pizzaa. Etnisiltä taustaltaan toismaalaiset pizzerioiden omistajat väittävät vastaan. He toteavat tyytyvänsä alle tonnin kuukausituloihin yrittäjänä ja tekevänsä tinkimättömän pitkää päivää. Sillä konstilla onnistuvat tarjoamaan halpoja pizzoja meille nälkäisille suomalaisille.

Jos Suomessa halutaan lähteä torjumaan ihan oikeasti harmaata taloutta, rahanpesua ja ihmiskauppaa, niin ryhdytään syynäämään rakennustyömaita ja niiden alihankintaketjuja ja työvoimapolitiikkaa. Ensitöikseen voisi valtio tutkia omat työmaansa. Niillä on töissä paitsi pimeää porukkaa Puolasta ja Virosta niin myös moottoripyöräjengien yhtiöitä.

Tai jos halutaan tosissaan harmaa talous aisoihin, aletaan seurata tiiviisti kiinteistökauppaa, myös ja nimenomaan bulvaanien nimissä tehtyä. Näitä hämäriä kiinteistökauppoja on tehty niin Punkaharjulla, Kerimäellä, Kesälahdella. Usein ostajataho kiertyy Venäjälle, ei toki suoraan, vaan tavallisesti jonkin sopivan peiteyhtiön kautta. Tavallisimpia postiosoitteita ovat Hollanti ja Kypros veroparatiisien lisäksi. Suomalaiset kiinteistövälittäjät ja pankit ovat tietysti ihan viattomia osapuolia...

Tai mikäli halutaan harmaata valkopestä, niin selvitellään, miten suomalaistaustaisten VIP-ravintoloitsijoiden onnistuu saada kerran viikossa aukiolevat yökerhot taloudellisesti kannattaviksi Kuopioita ja muita provinssikaupunkeja myöten.

Nämä kirkonkylien, lähiöiden ja keskikaupunkien syrjäkatujen kebab-pizzeriat voidaan jättää sinnittelemään omillaan, niin vähäisistä pennosista on bisneksessä kyse verrattuna edellämainittujen alojen liikevaihtoihin.

Itse asiassa en usko, että Suomessa halutaan harmaata taloutta kuriin. Se hyödyttää eliittiä. Yhdysvalloissakin innokkaimpia harmaan työvoiman käyttäjiä ovat äveriäät ihmiset: heidän kotiapulaisensa, remonttimiehensä ja nurmikonleikkaajansa ovat useimmiten viisumitta maassa.

Mistä tunnistaa suomalaisen poliittisen järjestelmän haluttomuuden puuttua harmaaseen talouteen? Esimerkiksi siitä, että meni luvattoman kauan ennen kuin rakennusalalle saatiin käänteinen arvonlisävero, koska Kokoomus yritti torpata tämän rahanpesun paljastamisen mahdollistavan järjestelmän lanseeramisen. Rakennusteollisuus väittää, että käänteinen verosysteemi lisää vain rehellisten yritysten hallintokuluja. Kummallista kyllä, Ruotsissa on onnistuttu samalla systeemillä kitkemään veronkiertoa jo pitkään.

Toinen päähallituspuolue, keskusta, on tehnyt kykypuolueen rinnalla parhaansa taatakseen vastaisuudessa rahanpesun ja veronkierron mahdollistavan kasvottoman omistamisen. Mari Kiviniemi perusti jo kuntaministerinä ollessaan työryhmän miettimään, miten voisimme sallia suomalaisten pestä rahaa osakekaupoilla nimettöminä.

Homma alkaa olla hanskassa. Konstin nimi on hallintarekisteri. Kuulostaa (talous)poliittisesti harmittomalta ja journalistisesti epäseksikkäältä. Asiasta uutisoi, tosin vaisuhkosti, Helsingin Sanomat männä viikolla. Netissä voi tähän kierouteen tutustua mm. suosikkisivujeni nettiosoitteissa:

http://fifi.voima.fi/artikkeli/2011/huhtikuu/en-mina-vaan-markkinat
ja http://www.tuomioja.org/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! On mukava saada palautetta blogiteksteistä, mutta muistathan kirjoittaa napakasti! Nimettömänäkin voit kommenttisi jättää, valitse tällöin lähettäjäksi "anonyymi". Tällöin ei kuitenkaan kannata suistua herjailuun. Tahdittomuus on hölmöä.
Tekninen neuvo: kun olet kirjoittanut kommenttisi, valitse "esikatselu". Järjestelmä pyytää tämän jälkeen Sinua tunnistamaan näytössä näkyvän, vaihtuvan sanavahvistuksen, joka varmentaa sen, että viestin lähettäjänä on lukutaitoinen ihminen, ei konekielinen roskapostiohjelma. Kun olet koodiston kirjoittanut näyttöön, voit lähettää viestisi!