maanantai 18. huhtikuuta 2011

Jytky helisytteli ikkunoita

Viime yönä heräsin siihen, kun ikkunanpuitteet helisivät. Huima tuulenpuuska riepotteli mökkeröämme ja pian alkoi sataa kaatamalla. Mies murahti vierestä unisena: "Nyt se jytky tuli".

Ehdin vielä nukahtaa jytkyn laannuttua ennen kuin herätyskello alkoi piristä pian aamukuuden jälkeen. Olin nähnyt unta vaalikäppyröistä. Joku sanoi unessani, että vaalitulos on kumottu, EU-komission määräyksestä.

Todellisuus valkeni melkein yhtä hyytävänä. Paitsi että sunnuntain autuaallinen haravointisää oli muuttunut tuiman tuuliseksi maanantaiksi manasi EU-komissio Suomea tuoreeltaan vaalien jälkeen pitämään kiinni lupauksistaan tukea ehdoitta Portugalia. Komissio katsoi kuulemma Suomen edellishallituksen valtuutuksella sitoutuneen tukipakettiin.

Perin kummalliseksi on mennyt rehniläinen touhuilu Brysselissä. Jos komissio jatkaa mikkeliläiskomissaarinsa yllyttämänä tällaista politikointia seuraavan vaalikauden ja ruotsalaiset tuossa naapurissa jaksavat kohkata persujen politikoinnista ääriarvostelevaan tapaan kuten viime päivinä, niin meitä ei seuraavilla vaalikierroksilla pelasta persuenemmistöiseltä meppirintamalta, kunnallisvaltuutettujen kaartilta ja parlamentaarikkojen rivistöltä enää mikään poliittinen mahti maailmassa. Kaupan tekijäisiksi saamme persun presidentiksi ja pääministeriksi, kunhan persut sallivat yhden poikkeuksen ihmisen kloonauskieltoonsa: Timo Soinin monistamisen vähintään kahdeksi, jollei tuhanneksi persuksi.

Vaikka kloonaus taitaa olla ihan tarpeetonta. Perustavaa laatua olevat kaikenikäiset, -kokoiset ja -näköiset suomalaiset ovat enimmäkseen sensorttista sakkia, jota soinilaisten vaalivalvojaisissa nähtiin eilen. Heitä on sadoin tuhansin, jollei miljoonin, keskuudessamme. Heidän rinnallaan Jyrki Kataisen tyköistuviksi puleeratut kykyjoukot ja Urpilaisen rokkaavat Jungner-jugendit vaikuttivat vaalibileissään humanoideilta. Kiviniemen vaalivalvojaisiin taas oli onnistuttu kokoamaan edustava otos keskustapuolueen dynaamisinta ydintä: kannattajia enimmäkseen kuudenkympin ja kuoleman väliltä. Jotenkin oireellisesti samasta ilmiöstä kertoi Itä-Savon kuvavalinta tämän päivän nettisivulla otsikon "Keskustan tappioon monta syytä" yllä. Häkellyttävää.

1 kommentti:

  1. Miljoonittain? Ei. Alle 20 % suomalaisista ei ole miljoonia.

    VastaaPoista

Hei! On mukava saada palautetta blogiteksteistä, mutta muistathan kirjoittaa napakasti! Nimettömänäkin voit kommenttisi jättää, valitse tällöin lähettäjäksi "anonyymi". Tällöin ei kuitenkaan kannata suistua herjailuun. Tahdittomuus on hölmöä.
Tekninen neuvo: kun olet kirjoittanut kommenttisi, valitse "esikatselu". Järjestelmä pyytää tämän jälkeen Sinua tunnistamaan näytössä näkyvän, vaihtuvan sanavahvistuksen, joka varmentaa sen, että viestin lähettäjänä on lukutaitoinen ihminen, ei konekielinen roskapostiohjelma. Kun olet koodiston kirjoittanut näyttöön, voit lähettää viestisi!