Tuoksutiskihanskat ja muuta tarpeellista

Tykkään tiskata. Ihan oikeasti. Minulle riittää terapiaksi saada tiskata kerta, kaksi päivässä. En tarvitse sen jälkeen mielialalääkitystä enkä mukavia puhuvaa terapeuttia seurakseni.

Maailma puhdistuu mielessäni, kun tiskaan astian toisensa perään. Kotiväki ja työporukka tulevat iloisiksi tiskiharrastuksestani.

Olen myös hyvin ylpeä siitä, että olen jo aikapäiviä ennen ilmastohuolia kehitellyt käsitiskiin energiaa ja vettä säästävän konseptin. Se on ollut tähän asti tuotteistamatta, mutta olkoon nyt menneeksi. Kerron teille, miten tiskataan vähällä vedellä astiat putipuhtaiksi.

Ensin valutetaan kuumanpuoleista vettä niukalti altaan pohjalle ja lorautetaan yhden puristuksen verran kelpo ekotiskiainetta, joka on riittoisaa, tehokasta ja hellävaraista (mainoskatko: saa mm. kehitysmaakauppa Savannista Savonlinnasta), minkä jälkeen ryhdytään pyhään toimitukseen, tiskaamaan.

Ensin valitaan puhtainta päältä eli esimerkiksi juomalaseja. Laseja pyöritellään vähässä vedessä ja vaihtopääharjaksella varustetun tiskiharjan avulla niistä suditaan kaikki mahdolliset kirnupiimäntähteet pois, mikäli joku olisi alentunut juomaan jotain niin hapanta ja paksua tavaraa.

Sitten seuraa tärkein pointti eli pointti numero yksi (huomaatteko, tämä ns. A.Stubb-oireyhtymä, maaninen pakkomielle listata numerojärjestyksessä faktat on tarttunut työväenpuolueeseen kuulumattomaankin): tiskit huuhdellaan pesualtaan yläpuolella kuumahkolla vedellä. Näin huuhteluvesi ei mene hukkaan, vaan kartuttaa pesuveden määrää.

Sitten seuraa pointti numero kaksi eli valitaan vähän röihnäisempää astiavalikoimaa pestäväksi ja taas huljutellaan verrattain vähässä vedessä ja käytetään vimmatusti harjaa apuna. Lopuksi, kuten arvaattekin jo, huuhdellaan tämäkin satsi samaisen pesualtaan yläpuolella.

Pointti numero kolme on siis se, että näin menetellen vesivaranto lisääntyy sitä mukaa, kun tiski etenee kohti törttöisimpiä ja rasvaisimpia astioita. Samalla vesi pysyy kuumana eikä siinä lillu ylenpalttisesti ruoantähteitä. Pointti numero neljä näet kuuluu: syö aina lautasesi puhtaaksi, kattilasi tyhjiksi ja käytä ns. nuolijaa (muovista apuvälinettä, koiraa tai puolisoa) viimeistelyyn.

Pointti numero viisi varoittaa hajuvedeltä lemahtavista tiskikäsineistä. Nimittäin, jos tiskari sattuu olemaan herkkähipiäinen, on hänen varustauduttava puhdistusriittiin tiskihansikkain. Näitä suojatarvikkeita ostaessaan on ihmislapsen oltava varuillaan, sillä mikä ikävintä, kiinalaiset, kapitalistit tai vinksahtaneet tuotesuunnittelijat ovat lanseeranneet markkinoille kaikkien tiskaamisen autuuden ymmärtäneiden päänkivistykseksi halvalta hajuvedeltä tuoksuvat käsineet. Sellaiset saattaa minun laillani päätyä erehdyksessä ostamaan, jos ei ole tarkkana.

Tiskaamisen pyhyyttä rienaavaan hanskapakettiin on präntätty turhan pienellä kirjasinkoolla varoitusteksti, jossa lukee, että käsineet tuoksuvat kamomillalle ja että niiden sisäpinnalla on käsivoidetta.
Todellisuudessa käsineet on uitettu jossain pistävänimelässä kemikaalissa, jonka löyhkä laukaisee migreenin paatuneimmassakin tiskarissa. Hansikkaiden sisäpintaan sivelty käsivoide alkaa pistellä ihoa alta aikayksikön.

Mitä sitä aina saa kuulla markkinoiden toimivuudesta, siitä kuinka ne vastaavat ihmisten tarpeisiin ja ovat ainoa oikea tie päättää kulutuksen suunnasta.

Pointti numero kuusi: edellinen väite on täyttä kukkua. Markkinat syytävät kaupanhyllyille vaikka paskaa paketissa, mutta kenen muun tarpeisiin kuin tavarantuottajan vastaavat tuotteistetut tarpeet, on edelleen ekonomisteilta toteen näyttämättä.