perjantai 3. joulukuuta 2010

Kimmellystä

Meikäakka kuuluu niihin luusereihin, joiden ei ole koskaan tarvinnut hankkia vaatekomeroonsa iltapukua, pikkumustaa, puoliturkkia tai saumasukkia.

Ei ole liiemmälti viime aikoina sadellut kutsujakaan juhlaviin tilaisuuksiin, joihin olisi voinut pynttäytyä sielunsa kyllyydestä. Kiistämättä kyllä kävi niinkin, että jos joskus entisessä elämässä jonnekin kekkereihin pyydettiin, niin lähtemättä jäi, jollei työn takia tarvinnut pynttäytyä. Jos sitten oli pakko näyttäytyä, kuten vaikkapa maaherran vastaanotolla, lainasin pitkää mustaa mekkoa työkaverilta.

Nyt kun kuulun pätkätyöläisiin, joita ei yksikään työyhteisö ole retuuttamassa pikkujoulun viettoon, voin oikeastaan hengähtää helpotuksesta. Olen harvoin juhlatuulella ja koska olen onnistunut luovimaan 46 vuodenkiertoa hankkimatta ensimmäistäkään pikkujouluasua, juhlameikkiä tai -bilekampausta, en anna nytkään periksi. En, vaikka olen lähdössä tällä kertaa pikkujouluihin Pietariin asti. Matkalaukkuun pakkaan villahousut, laamapaidan ja vaihtosukat. Juhlan kunniaksi ajattelin vaihtaa lauantai-illaksi toppahousut samettifarkkuihin.

Kun tavattiin Lienuskan kanssa Sairasen kassalla tänään, niin mietittiin tätä osattomuuttamme pikkujoulujen kimmellyksistä. Tuumailtiin samalla mihin täytiseen ne kaikki kaupallisten mainosten juhla-asut, kosmetiikkahileet ja muu ryönä oikein työnnetään, kun myökin on tultu ilman toimeen näille vuosikymmenille saakka. Lienuska päätyi koreuden kauppaamisen suhteen oikeaan johtopäätökseen: "Kyllä täytyy olla paljon rumia ihmisiä".

Olen Lienuskan kanssa samaa mieltä. Meidänlaisemme kaunottaret hohtavat muutoinkin kuin timantit hangella, keinohelyt olkoot harakoille.

Kaikesta huolimatta, hauskaa pikkujouluaikaa ja hyvää itsenäisyyspäivää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! On mukava saada palautetta blogiteksteistä, mutta muistathan kirjoittaa napakasti! Nimettömänäkin voit kommenttisi jättää, valitse tällöin lähettäjäksi "anonyymi". Tällöin ei kuitenkaan kannata suistua herjailuun. Tahdittomuus on hölmöä.
Tekninen neuvo: kun olet kirjoittanut kommenttisi, valitse "esikatselu". Järjestelmä pyytää tämän jälkeen Sinua tunnistamaan näytössä näkyvän, vaihtuvan sanavahvistuksen, joka varmentaa sen, että viestin lähettäjänä on lukutaitoinen ihminen, ei konekielinen roskapostiohjelma. Kun olet koodiston kirjoittanut näyttöön, voit lähettää viestisi!