Kuolemakin palvelee hömppää

Moni on kysynyt ja ihmetellyt, miksi olen vapaaehtoisesti hylännyt journalismin. Ystävällistä kyllä, harva on kuitenkaan ääneen todennut: "Ethän sinä muutakaan osaa - jos sitäkään".

Ihmettelin itsekin välirikkoa aikani, sitten havahduin. Kun lukijoille, tilaajille ja semminkin mediatalojen omistajille tuntuu riittävän, että toimituksissa pintaraapaistaan todellisuutta ja toimitellaan puolivillaisia, on minunkaltaiseni vanhan pierun parempi vaihtaa alaa.

"Voimme kirjoittaa turvallisesti pehmoisia ja ihmisläheisiä juttuja sekä uutisia näyttelijöistä ja laulajista." Tämä lause voisi olla suomalaisen toimittajan kuvaus työnsä nykytodellisuudesta. Lainaus kuvaa kuitenkin journalistista työtä aivan toisenlaisessa maassa ja järjestelmässä. Siinä myanmarilainen (burmalainen) toimittaja havainnollistaa liikkumatilansa sotilasjuntan hallitsemassa diktatuurissa Helsingin Sanomissa viime keskiviikkona julkaistussa jutussa.

Asioihin menevä, maailmaa ja ihmisen osaa siinä tutkaileva journalismi on semminkin äänekkäimpien ja vallakkaimpien suulla väheksyttyä ja vieroksuttua myös täällä läntisessä vapaudessa. Viihteellinen hömppä ja iloinen idioottijournalismi ovat kysyttyä tavaraa - ne jättävät vallanpitäjät rauhaan.
Ammatistaan ylpeän toimittajan tulisi kuitenkin olla yhteiskunnan heikoimpien puolella - olivat heikoimmat sitten yhteisössä milloin ketäkin: omaishoitajia, viattomia luontokappaleita, lapsia, yksinhuoltajia, vanhuksia, maahanmuuttajia, pienipalkkaisia, pienyrittäjiä, yksineläjiä, naisia, murrosikäisiä, masentuneita, sairauden tai surun murtamia, vähävaraisia. Ei heistä tarvise kirjoittaa yksistään ruikutusjuttuja, selviytymistarinoitakin on tarjolla.

Tiedän monta alan ammattilaista, jotka edelleen terhakkaasti pyristelevät viihteellistä hömppäjournalismia vastaan.
Vastaanhangoittelijat joutuvat kuitenkin toimituksissa koville: joko heidät kuormitetaan pakkopulladuuneilla tai sitten heidän ponnistelunsa mitätöidään. Tai sitten heille annetaan tehtäväksi tutkailla ajankohtaisia asioita, kansakunnan selviämisen kannalta tärkeitä teemoja, menestyvien murheita.
Mitkä aiheet ovat viime päivinä olleet kovan journalismin ytimessä? Euron kurssi ja komissaari Rehnin kootut selitykset. Lentomatkustajien ahdinko, kun takapuolenliotusmatka Thaimaahan peruuntuu. Autoilijoiden hölmöilyt, kun taivaalta sataa lunta pohjoisen maan kaduille ja teille.

Kuluvan viikon kovat uutiset hävisivät kuitenkin nekin hömpälle, jälleen kerran. Saimme näet kuulla, nähdä ja lukea keskeisistä tiedotusvälineistä, että laulaja Kari Tapio on kuollut.
Kari Tapion kuolema ei järkyttänyt minua. Se masensi minut. En surrut siksi, että kansaneläkeiässä oleva, sydänvaivoista ja pitkällisestä viinan kanssa läträämisestä kuulu iskelmälaulaja otti ja kuoli. Ahdistuin siksi, että hänen kuolemastaan tehtiin Yleisradion tv-uutisia myöten yksi päivän tärkeimmistä uutisista.

Kun tanssilavoja ja levystudioita työkseen kolunneen sairaan miehen kuolemasta tehdään hömppää ja hömpästä tehdään tärkeää, saa kiikuttaa kukkia journalismin haudalle.
Ollos muistettu.