Oma etu ja yhteinen hyvä

Pro Puruvesi -kansanliikkeen perustajat ovat asialla pitkälti oman etunsa takia - ja samalla kaikkien yhteisen hyvän ja järviluonnon puolesta.
Järven ranta-asukkaan mielenrauhaa kalvava huoli oman uimaveden ja kala-apajien kunnosta voi johtaa toimintaan, josta hyötyvät kaikki, myös luonto itse.
Näin toivottavasti käy Pro Puruvesi -liikkeen kasvaessa ja saadessa yhä uusia voimia taakseen. Nyt saa lähteä mukaan myös puhtaan itsekkäistä syistä, oman rannan ja rakkaan järvimaiseman puolesta.

Tämäntyyppisissä kansalaisliikkeissä on se hyvä puoli, etteivät ne leimaudu viherpiipertäjien ja luonnonsuojelijoiden hankkeiksi. Luen itseni vihertäväksi änkyräksi, joten nämä kunniamaininnat eivät ole puoleltani hattuilua. Olen kuitenkin saanut karvaasti oppia, että osalle päättäjistä epäitsekkäistä lähtökohdista ponnistava luonnonsuojelu on punainen vaate. Sitä ei kannata lähteä lippuna heiluttamaan heidän neniensä eteen.
On siis parempi, että Puruveden puolesta puhuvat vastaisuudessa kaikki kansankerrokset.

Pro Puruvesi -liikkeen tapaiset tempaukset ovat tarpeen senkin takia, että asiantuntijat vähättelevät Puruveden sottaantumista. Puruvesihän on edelleen kirkkautensa ja vedenlaatunsa puolesta erinomainen järviallas.
Tosiasia on kuitenkin se, että järvi on nuhraantunut viime vuosina kiivasta vauhtia.
Ympäristöviranomaiset kuitenkin helposti vetoavat siihen, ettei Puruvesi kaipaa erityistä apua, tarkkailua tai kunnostustoimia. Heidän aikansa ja voimansa vievät huonolle tolalle päässeet vesistöt.
Kun Hamalosuon ojitusten päästöistä taannoin kinattiin Pohjois-Karjalan puolella Puruvettä, sain minäkin kuulla viranomaisten vetoavan "tärkeämpiin huoliinsa" tyyliin: - Tietäisitpä millaisia pulmia meillä on ratkottavana Karjalan Pyhäjärvellä, Ätäsköstä puhumattakaan.
Tunnen kyllä näidenkin järvien pulmat, mutta se ei hälvennä huoltani Puruveden tilasta.
Onneksi aktiivisten ranta-asukkaiden tarmokkuus - naisia muutoin sillä kertaa enemmistö toimijoista - ja mielestäni osaltaan myös Puruvesi-lehden höykyytys havahdutti Hamalosuon tapauksessa ympäristöviranomaiset ajoissa: vahingollisista kunnostusojituksista luovuttiin.

Puruvettä tulisi vaalia kuin silmäterää, juuri järven ainutlaatuisuuden takia. Kaikkiin likaantumista ennalta ehkäiseviin toimiin olisi ryhdyttävä täydellä höyryllä.
Samalla tavoin täytyisi vaalia muitakin arvokkaita Saimaan vesiämme.
Viranomaisia pitää siis ravistella vastakin.
Itse äidyin kantamaan huolta Saimaan puhtaudesta, kun 14 vuotta sitten heräsin elokuiseen aamuun Pihlajaveden rannalla vain huomatakseni, että uimarantani oli vallannut sinilevä.
Kiikutin laboratorioon levänäytteen ja sinileviä löytyi runsaasti, niistä kolme myrkyllisiä.

Kun kirjoitin aiheesta seutukunnan päivälehteen kolumnin, sain ennen pitkää lukea samasta aviisista mikkeliläisen viranomaisen, oppineen limnologin vähättelyjä. Hän sanoi, että olisi valmis ottamaan Pihlajavedestä kahvivetensä vastakin. Niin minäkin, joskaan en levän valtaamilta rannoilta.
Se mikä eniten kiukutti tuolloinkin oli viranomaisasenne, joka ei ole siitä muuksi muuttunut. Limnologi, sisävesien tutkimuksen asiantuntija, vertasi ryökäle Pihlajavettä Itämereen.
Itämerellä kuulemma voi puhua leväongelmista, mutta ei Saimaan rannoilla.
Kuinkahan on?
Tänä kesänä sinilevälautat ovat pysyttäytyneet poissa, mutta 2000-luvulla niitä on lillunut jo Puruvedenkin rannoilla, parina kesänä riesaksi asti.

Ongelmia saa suhteuttaa, mutta tolkkunsa siinäkin touhussa, jollei sitten haluta tasapäistää suomalaisten järvien kuntoa luokkaan "tyydyttävä" antamalla puhtaimpien vesien edelleen likaantua sillä aikaa kun kaikki viranomaistoimet keskitetään jo liki toivottomien tapausten elvyttämiseen.