Oikeita metsiä ja rakentamattomia rantoja

Suomalainen kulkee mielellään metsässä, mieluiten tietysti omassaan, mutta harva on oikeaa metsää nähnyt.
Olen kolunnut Suomessa kansallispuistoja ja aarnialueita, mutta täytyy myöntää, että Laatokan rantametsien monimuotoisuudelle suojeltujenkaan suomalaismetsien näkymät eivät vedä vertoja. Näin uskallan todeta kymmenen päivää kestäneen Laatokan-souturetken jälkeen.
Suomessa aarnialueet ovat postimerkin kokoisia. Osaan niistä, kuten esimerkiksi Punkaharjulla Kokonharjulle, kulkeutuu jopa liikenteen melua. Poikkeuksetta suojeltujenkin metsälänttien reunoja lipovat Suomessa metsäautoteiden verkostot.
Suuri osa eteläisen Suomen suojelutoimista on lähinnä tehometsätalouden jälkien viherpesua: yksittäisiä suojapuita, katkeilevia ekologisia käytäviä ja pikkuruisia koloja. Tällainen teho-Suomen piiperrys on luonnon kannalta hävettävän vähäistä vastaantuloa.

Toista on Laatokalla, jonne suomalaisten metsätaloudellinen osaaminen ei ole liiemmälti yltänyt - vaikka löytyyhän Itä-Karjalasta aukkohakkuita suomalaisten puuyhtiöiden jäljiltä.
Laatokan metsissä moninaisuuden paljous lumoaa, raiskaamattomia hehtaareja riittää silmänkantamattomiin. Monet harvinaiset kasvit kukoistavat luonnontilaisissa metsissä. Tällainen uskonnotonkin aistii luonnon pyhyyttä.

Rakentamattomat rannat erottavat Laatokan saariston mm. Pihlajaveden näkymistä, jotka muutoin kalliorantoineen muistuttavat Laatokkaa.
Souturetkellä Laatokalla, Käkisalmesta Lahdenpohjan kautta Sortavalaan ulottuneella reitillä, näkyi ihmisten rakennelmia vain kaupunkien ja kylien läheisyydessä. Osa niistä oli kallellaan olevia tönöjä, osa hienoja datshoja. Varallisuudesta riippumatta vapaa-ajan asuntojen rakentaminen oli rajoittunut lähelle muuta asutusta.
Paikalliset kyllä retkeilivät hienoilla hiekkarannoilla, joita niitäkin riitti kaukana taajamista, mutta tällöin he malttoivat telttailla.

On takuuvarmaa, että jos Itä-Karjala olisi Suomen, olisi Laatokka rantarakennettu ja laulumaat talousmetsitetty aikapäiviä sitten.
Suomalaiset hävisivät sodan, mutta näyttää siltä, että luonto voitti, olkoonkin, että venäläiset ovat saastuttaneet Laatokkaa mm. sellutehtaillaan. Luojalle kiitos, moni tehdas on sulkenut porttinsa lopullisesti ja Laatokan vesi on alkanut puhdistua myös asutuskeskusten läheisyydessä.

Luonnonarvoja kunnioittavien suomalaisten on täysi syyä toivoa, että pitkään muhineet suunnitelmat Laatokan kansallispuistosta toteutuvat.
Itäisen Karjalan pilaamaton luonto pitää huolta myös monien suomalaisten eläinkantojen elinvoimasta - eikä nyt puhuta pelkästään pedoista, susista ja karhuista. Valkoselkätikoilla, metsäkanalinnuilla ja liito-oravilla on suojaiset kotonsa itäisessä naapurissamme.