Mittumaarin mietteitä

Näin juhannusyönä kuuluisi tehdä taikoja, mutta kun miula on jo ukko vierelläni, en tarvinne sulhoja etsiskellä. Tästä syystä voin käyttää aikaani joutavampaan, kuten vaikkapa bloggailuun yhdestä jos toisesta aiheesta. Tämä blogi muistuttaa kirjavaa kimppua, joka ei kuitenkaan vedä vertoja tämänhetkiselle luonnonkukkien loistolle.

Ensinnäkin Loikkas-Topista. Ei ole kuin parisen viikkoa aikaa, kun otvailin yhdelle tutulleni, että mahtaa se olla puukirkon seurakunnan kirkkoherra käymässä ehdolle vaaleihin, kun on niin kovin aktiivinen yhteiskunnallisissa kysymyksissä, ei malta pysyä poissa sen enempää veispuukista kuin lehtien yleisönosastoistakaan.
Vaikka olisin saanut kolme kertaa arvata puoluekannan, olisin osunut joka kerran oikeaan. Keskustan ehdokkaaksi asettuminen asuinkunnasta Enonkoskelta ei ollutkaan mikään yllätys, mutta se hämmentää, että stressaavaa pestiä hoitava hengenmies asettuu vapaaehtoisesti vaalimyllyn jauhettavaksi.
No, lykkyä pyttyyn vaan.
Neuvoksi annan, että kasvata Topi vähän paksumpi nahka. Otat liiaksi ihmisten palautteen itseesi ja heidän ristiriitaiset toiveensa huomioon. Myötätunnon osoittaminen ja yhteisymmäryksen tavoittelu voi olla hieno asia pappistehtävissä, mutta politiikassa täytyy olla paitsi kunnianhimoinen myös vahvatahtoinen.

Toisekseen tahdon lausua vaihteeksi sanasen norpansuojelusta. Kyllä hatuttaa, että kalastuskunnille menevät suojelurahat otetaan Metsähallituksen virkistysalueiden hoitovaroista.
Kiristyksen makuahan näiden suojelurahojen kinuamisessa savolaismafian ansiosta ollut koko ajan, mutta aivan liian paksua touhua on, etteivät päättäjät ole pystyneet osoittamaan norpansuojeluun muuta rahakirstua kuin luontopolkujen kunnossapidosta tinkimisen.
Vaeltamiseen ja kansallispuistoihin tykästyneenä esitän vastalauseeni. Suojelulaki tulisi halvemmaksi eikä koituisi vaellusreitistöjen kohtaloksi.

Sitten kylttyyriin.
WSOY ei halua enää julkaista kirjallisuutta vaan markkinoida kirjailijoita.
Omituista brändäystä.
Olen kirjojen ystävä ja aika paljon niitä ostelenkin. En ole ikikuunaan ollut järin kiinnostunut itse kirjailijoista, en juossut kirjamessuilla, en osallistunut lukupiireihin.
Kirjailijoista valtaosa on yhtä tylsiä haastateltavia kuin huippu-urheilijat. Kummiltakaan ei kannattaisi kysyä mitään heidän työstään tai saavutuksistaan, koska vastaukset ovat enimmäkseen latteita itsestäänselvyyksiä. Usein kun on niin, että parhaimmat kirjailijat ovat umpimielisiä jurottajia ja sivustaseuraajia - huipulle yltävät urheilijat taas vähän yksiniitisiä urpoja.

Jos joku nyt luuli minun tehneen edellisessä kappaleessa kirjoitusvirheen, kun en lyönyt kahta t-kirjainta yksiniitiseen, niin kerron tarinan.
Viime kesänä, kun juhlittiin Kesälahden Varmon rohvessyörin Unto Kupiaisen satavuotisbileitä seminaarin kera, kirjoitin kokonaisen aukeaman edestä aiheesta Puruveteen.
Yksi aihepiiriä alustaneista tohtoreista puhui yksiniittisyydestä ja minä kuuliaisesti kirjoitin kuulemani.
Sain lukijapalautetta. Siinä sivistyneessä hengessä arveltiin, että Kupiainen olisi ollut niiteistä ihmeissään. Sanan pohjana kun ei olekaan mikään konttorimaailman niitti, vaan kutojille tuttu niisi.
Oikea taivutus on aikanaan kuulunut siis: yksiniitinen.
Kangaspuissa loimilangat kulkevat niisien lävitse. Jos on vain yksi niisi, ei synny kangastakaan.

Kerron teille vielä hieman totuuksia työmarkkinoilta.
Olenhan itsekin uuttera työnhakija, sen lisäksi, että olen pätkätyöläinen ja itseopiskelija.

Minulle on viimeisen puolen vuoden aikana tarjottu kaksi kertaa töitä.
Ensimmäisen yhteydenoton sain kuukausi sitten, kun firma Putsplank otti sähköpostitse yhteyttä ja kertoi, että: "työnhakuprofiilisi sopii hienosti työvoimatarpeeseemme".
Sopisin kuulemma erinomaisesti pölynimurikauppiaaksi kiertämään Pohjois-Karjalaa omalla autollani, jollaista en omista.

Toisen kerran Herra Löksänen lähestyi sähköpostitse ja totesi lakonisesti hänellä olevan minulle töitä tarjolla. Kattavana yhteystietona oli herra Löksäsen puhelinnumero.
Jostain syystä tunsin, että profiilimme eivät kohtaa ja jätin soittamatta.

Kaikille lukijoilleni oikein hyvää Jussia! Kohdatkoot profiilinne kesäisen luonnon ihanuuden!